Laitevika aiheutti hälytyksen Bolidenilla

Bolidenin Kokkolan tehtaalla oli vähäinen sinkkisulfaattiliuoksen ylivuoto maanantaina iltapäivällä. Tilanne aiheutui laiteviasta, joka saatiin nopeasti hallintaan. Vuoto ei aiheuttanut vaaraa ihmisille eikä ympäristölle.

sinkki

Boliden Kokkolan toimitusjohtaja Jarmo Herronen kommentoi tilannetta sanalla vähäinen.

- Säätölaitevika aiheutti sen, että yksi kymmenistä säiliöistämme vuoti yli, Jarmo Herronen totesi.

Mitään henkilövahinkoja ei sinkkisulfaattiliuoksen ylivuotamisesta aiheutunut. Haittaa ei aiheutunut myöskään ympäristölle, sillä säiliöstä valunut liuos kerättiin lattiakaivoon, josta se pumpattiin takaisin prosessiin.

- Tällainen tapaus ei ole tavaton, näitä sattuu ehkä muutaman kerran vuodessa ja meillä on varajärjestelmä, jolla liuos pumpataan takaisin, Jarmo Herronen kertoo.

Ensin luultiin, että säiliössä olisi isompikin vuoto, mutta näin ei kuitenkaan ollut.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa