1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lohi

Kaleva: Julkkisten Lohiranta myytiin paikallisille Tenolla

Tenon kalastajille tuttu Lohiranta on myyty utsjokelaisille veljeksille Nilla ja Juhani Tapiolalle, kertoo sanomalehti Kaleva.

lohi

Kaupat syntyivät viime viikon perjantaina, jolloin Finn Teno Oy:n osakekanta siirtyi veljesten omistukseen. Juhani Tapiola kertoo, että kaupasta käytiin keskusteluja syksyn aikana.

- Syksyn kuluessa on käyty keskusteluja kaupasta. Saadaan paikka takaisin paikalliseen omistukseen, Tapiola sanoo Kalevan haastattelussa.

Kumpikin veljeksistä omistaa puolet yhtiöstä.

Kymmenestä kiinteistöstä koostuvaa Tenon Lohirantaa on pidetty auki kesäisin kolme kuukauden ajan. Juhani Tapiolan mukaan ensi kesänä rannan toiminta jatkuu ennallaan.

Lohirannan rakentaminen alkoi vuonna 1977. Lohirannan omistaneessa osakeyhtiössä oli julkkisosakkaina muun muassa Sakari Kuosmanen, Jari Kurri, Jere Lehtinen, Saku Koivu ja Teemu Selänne.

Lähteet: YLE Lappi

Lue seuraavaksi