Qatarilaisille luvattiin parlamenttivaalit

Qatarissa järjestetään kaikkien aikojen ensimmäiset parlamenttivaalit. Emiiri sheikki Hamad bin Khalifa al-Thani on ilmoittanut, että majils al-shuran eli "konsultoivan neuvoston" vaalit järjestetään vuoden 2013 jälkipuoliskolla.

Ulkomaat

Päätös neuvoston valitsemisesta vaaleilla sisältyy Qatarissa vuonna 2003 hyväksyttyyn perustuslakiin. Toistaiseksi Qatarissa on kuitenkin järjestetty perustuslain mukaisesti vain paikallisvaalit. Poliittiset puolueet on edelleen kielletty.

Epäselvää on, saako majils al-shura vaalien myötä todellista valtaa. Nykyisellään neuvostolla ei ole lainsäädäntövaltuuksia.

Kolme vuotta sitten hyväksytyn uuden vaalilain mukaan äänestysikäraja on 18 vuotta. Laissa on säännöksiä myös muun muassa vaalirahoituksesta. Kaksi kolmasosaa neuvoston 45 jäsenestä valitaan vaaleilla, ja kolmanneksen nimeää edelleen maan johtaja eli emiiri.

Persianlahden maista enää Saudi-Arabiassa ja Qatarissa ei ole vaaleilla valittua kansanedustuslaitosta. Vastakin suurin osa Qatarin asukkaista on kuitenkin ilman äänioikeutta, sillä yli 75 prosenttia heistä on siirtotyöläisiä. Maassa on vain 350 000 kansalaista, joille runsaat luonnonkaasuvarat takaavat maailman korkeimman kansantulon.

Lähteet: Reuters, AFP