WSOY jakaa kaunokirjallisuuden kustannusvastuun kahtia

Kirjakustantaja WSOY:n kaunokirjallisuus on vastaisuudessa kahden kustannuspäällikön vastuulla. Tähän asti kaunokirjallisuuden ainoana kustantajana toiminut Harri Virtanen on jättänyt tänään tehtävänsä WSOY:ssä.

kulttuuri

Virtasen työrupeama WSOY:ssä jäi perin lyhyeksi: hän aloitti kaunokirjallisuuden kustantajana tämän vuoden tammikuussa. Ennen tehtäväänsä WSOY:n kustantajana Virtanen toimi muun muassa YLE TV1:n ohjelmapäällikkönä.

WSOY ilmoittaa siirtyvänsä malliin, jossa kotimaisella ja suomennetulla kaunokirjallisuudella on omat kustannuspäällikkönsä. Toistaiseksi kustannuspäälliköiden tehtäviä hoitaa yhtiön varatoimitusjohtaja Leena Majander oman toimensa ohella.

Virtanen ei ole ainut WSOY:n viime aikoina taakseen jättänyt. Lokakuussa WSOY:n toimitusjohtaja Anna Baijars lähti yhtiöstä ja hänen tehtäviään alkoi hoitaa Tammen toimitusjohtaja Anne Valsta. Toimitusjohtajan vaihdos liittyi kauppaan, jossa ruotsalainen Bonnier osti WSOY:n yleisen kirjallisuuden osan.

Toukokuussa pitkäaikainen kotimaisen kaunokirjallisuuden kustajantaja Harri Haanpää teki työnantajansa kanssa sopimuksen eläkkeelle siirtymisestä. Haanpää oli siirretty jo aiemmin kustannuspäälllikön paikalta kustantajaksi.

Kirjailijoista WSOY:stä ovat lähteneet muun muassa Mari Mörö, Leena Lander, Kari Hotakainen, Hannu Raittila, Pirkko Saisio, Sofi Oksanen, Tuomas Kyrö ja Aulikki Oksanen.

Lähteet: YLE Uutiset