Ghana torjuu Britannian vaatimuksen homojen oikeuksista

Ghanan presidentti on ilmoittanut, ettei hänen hallituksensa missään tapauksessa poista homoseksuaalisuutta rikoslaista, vaikka Britannia harkitsee leikkaavansa apuaan seksuaalivähemmistöjä syrjivältä maalta.

Ulkomaat
John Atta Mills
Ghanan presidentti John Atta MillsLukas Lehmann / EPA

Länsiafrikkalaista Ghanaa pidetään yhtenä Afrikan vakaimmista ja demokraattisimmista maista. Presidentti John Atta Mills sanoo hallituksensa sitoutuneen perustuslaissa määriteltyjen ihmisoikeuksien suojelemiseen. Homoseksuaalisuuden laillistamista hän ei kuitenkaan aio esittää tai tukea.

Homoseksuaalisuus on laitonta 37 Afrikan maassa. Ihmisoikeusryhmien mukaan seksuaalivähemmistöjen jäsenet joutuvat kokemaan siellä paljon väkivaltaa ja vihapuheita.

Britannia on varoittanut harkitsevansa uudelleen apuaan maille, joissa vainotaan homoseksuaaleja. Malawilta Britannia on jo jäädyttänyt 22 miljoonan euron avun. Ghanan lisäksi avun jäädyttäminen uhkaa myös Ugandaa.

Ghana on Britannian entinen siirtomaa, jolle Britannia antaa kehitysapua yli sata miljoonaa euroa vuodessa.

Millsin mukaan Britannian vaatimukset heijastelevat sen arvoja ja ihanteita. Avustaan huolimatta sillä ei ole oikeutta pakottaa muita valtioita hyväksymään ne, Mills sanoo.

Lähteet: Reuters, YLE Uutiset