1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. terveys

Hikoilu, lihominen ja unihäiriöt kannattaa kärsiä

Tupakoinnin lopettajan vieroitusoireet ovat kovat. Vaatekoko saattaa kasvaa, selittämätön hikoilu hermostuttaa, univaikeudet repivät hermoja ja ärtyneisyys ärsyttää itseäkin. Kolmen kuukauden kurimus kuitenkin on suurin yksittäinen teko, minkä oman terveytensä eteen voi tehdä.

Tupakoitsija karistaa palavaa savuketta tuhkakuppiin.

Kun tupakoitsija päättää lopettaa polttamisen, elämä muuttuu. Ympärillä olevat ihmiset kannustavat ja kehuvat, miten hyvä on kun lopetit. Samaan aikaan kukaan ei voi käsittää, mitä ihmisen mielessä ja elimistössä tapahtuu. Riippuvuus tupakasta raastaa hermoja.

- Vieroitusoireisiin kuuluu vapinaa, sydämentykytystä, painonnousua ja hikoilua. Lisäksi henkisiin oireisiin kuuluvat ärtyneisyys, ahdistuneisuus, levottomuus, mielialan laskua ja 80 prosenttia lopettaneista kärsii univaikeuksista, sanoo työterveyslääkäri Risto Pajari Suomen Terveystalosta.

Fyysisistä vieroitusoireista kuulee harvoin puhuttavan. Yksi syy voi olla, että ajatellaan oireiden kuuluvan lopettamiseen ja ne on vain kärsittävä. Vieroitusoireiden kovuus ei ole riippuvainen tupakoinnin määrästä. Pajarin mukaan ei voida sanoa, että 30 vuotta polttaneella olisi kovemmat vieroitusoireet kuin 10 vuotta polttaneella.

Kymmenen kiloa lisää painoa

Painonnousu on yksi merkittävimmistä muutoksista tupakoinnin lopettaneiden keskuudessa. Miesten keskimääräinen painonnousu on 2,8 kiloa ja naisten 3,8 kiloa.

- Valitettavasti on tupakoinnin lopettaneita ihmisiä, joilla painonnousu on runsaampaakin.

Tupakka vaikuttaa ruokahaluun. Tupakoinnin lopettaminen yhdessä eri psyykkisten vieroitusoireiden kanssa saa aikaa ruokahalun kasvua ja ihminen syö enemmän.

- Eli painonnousu on ihan syömällä tulevaa energiaa, normaalia lihomista.

Tupakoinnin lopettaminen kuitenkin kannattaa, vaikka paino nousisi kymmenenkin kiloa.

- On täysin selvää, että tupakoinnista aiheutuva riski on monin verroin suurempi, kuin ylipaino. Se on suurin yksittäinen asia, jonka ihminen voi terveytensä eteen tehdä.

Helpotusta oireisiin voi kysyä lääkäriltä

Vieroitusoireita voi vähentää lopettamalla tupakoinnin tasaisesti vähentämällä. Pajarin mukaan selkeä tavoite on kuitenkin lopettaa kerralla, koska vähentämällä tupakointia ihminen alkaa helposti ajatella, koska saa polttaa seuraavan savukkeen.

- Elämän sisältö menee helposti sen asian ympärillä pyörimiseksi. Tarvittaessa on saatavilla nikotiinikorvaushoitoja ja muitakin vieroitusoireita vähentäviä hoitoja, joita kannattaa kysyä vaikka lääkäriltä.

Vieroitusoireet kestävät yleensä kaksi kuukautta. Harvoin ne yli kolmea kuukautta kestävät, toteaa Pajari.