Suurelokuva myöhässä ja rahoitus hakusessa

Ohjaaja Jari Halosen suurtuotanto Kelavala - Väinämöisen uusi laulu on edelleen tekeillä, vaikka elokuva ja tv-sarja ovat aikataulusta pari vuotta myöhässä.

Jari Halonen

Elokuvaversion ja kolmesta tunnin mittaisesta jaksosta koostuvan tv-sarjan piti päästä ensi-iltaan vuodenvaihteessa 2009-2010. Yle sitoutui aikanaan sarjaan miljoonabudjetilla.

Seppä Callahanin Filmimaailma kuvasi tuotannon muinaisjaksot kesällä 2008 Hattulassa Retulansaaressa ja Lusissa. Lusin kohtauksissa voitiin käyttää hyödyksi hämeenlinnalaisen Aimo-koulun rautakautta jäljitellyttä Tuulilinnun kylää. Avustajina oli parisataa hämäläistä. Jari Halonen luonnehtii Hämeen kohtauksia elokuvalle korvaamattomiksi, koska vastaavia ympäristöjä ei olisi ollut rahalla rakennettavissa.

Jari Halosen mukaan hanketta ei ole haudattu. Neuvottelut Ylen kanssa ovat käynnissä ja elokuvaversion rahoitus haussa.