1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Kansallisoopperan Franck tyrmää kritiikin

YLE Uutiset kertoi torstaina, että musiikin asiantuntijat pitävät kapellimestari Mikko Franckin kautta Kansallisoopperan taiteellisena johtajana vanhoillisena.

kulttuuri
Mikko Franck.
YLE Uutiset kertoi torstaina, että musiikin asiantuntijat pitävät kapellimestari Mikko Franckin kautta Kansallisoopperan taiteellisena johtajana vanhoillisena. Franck sanoi lauantaina YLE Uutisille, ettei väite pidä paikkaansa, sillä ohjelmistossa on ollut myös uutta oopperaa.

Franckin mukaan väite ei pidä paikkaansa, sillä ohjelmistossa on ollut myös uutta oopperaa.

- Nykyoopperan puuttuminen ohjelmistosta on kummallinen väite, koska tällä kaudella meillä on ollut paljon uutta oopperaa. Musiikkikriitikoiden ja -tutkijoiden on tietenkin helppo arvioida, että pitäisi olla lisää jotain Kaija Saariahoa tai muuta. Mutta taiteellisen johtajan tehtävä on myös vastata yleisön toiveisiin. Ohjelmisto pitää pitää mahdollisimman monipuolisena, Franck sanoi YLE Uutisille lauantaina Kansallisoopperassa.

Taiteellisen johtajan mukaan Kansallisoopperan kävijämäärät ovat myös olleet viime aikoina noususuhdanteessa.

Mikko Franck aloitti Kansallisoopperan taiteellisena johtajana vuonna 2008. Hän jatkaa tehtävissään kesään 2013 asti.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi