Seksirikoksesta tuomittu ex-nuorisotyöntekijä edelleen yhteyksissä raumalaisnuoriin

Seksirikoksesta tuomitun ex-nuorisotyöntekijän ympärillä kuohuu edelleen Raumalla. Irtisanotun työntekijän väitetään yhä pitävän yhteyttä raumalaisiin lapsiin ja nuoriin, vaikka työside heidän väliltään on jo katkaistu. Rauman tapaus nosti pintaan myös lain epäkohtia, joiden korjaamiseksi etsitään nyt kuumeisesti uusia keinoja.

Rauma
Rauman Uotilan nuorisotalo.
Rauman Uotilan nuorisotalo.Olli-Pekka Sali / YLE

Vajaa kuukausi sitten paljastunut nuorisotyöntekijän seksirikostuomio puhuttaa edelleen Raumalla. Samalla kun poliisi tutkii miehen uusia seksirikosepäilyjä Uudessakaupungissa, kerrotaan ex-nuoriso-ohjaajan jatkavan edelleen yhteydenpitoa raumalaisnuoriin.

- Olemme valitettavasti saaneet sen kaltaisia viestejä nuorilta, että yhteydenpito kyseisen nuoriso-ohjaajan sekä lasten ja nuorten välillä on jatkunut jossakin määrin. Se on erittäin huolestuttavaa. Haluankin kaikille vanhemmille sanoa, että nyt kannattaa taas kerran keskustella omien lasten kanssa asioista, kertoo Rauman kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Risto Kupari.

- Olen saanut sen kuvan, että yhteydenpito on ollut sen kaltaista kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ystävyys jatkuu samanlaisena.

Lakialoite loppusuoralla

Rauman tapaus nosti pintaan lainsäädännön porsaanreiät ja esimerkiksi lapsiasiavaltuutetun toimistossa puuhataan nyt lakialoitetta lasten ja nuorten parissa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä. Aloitteen luvataan olevan valmis parin viikon sisällä. Valmistelun suurin kysymys lienee se, pitääkö taustojen tarkastaminen ulottaa aina vapaaehtoistyöhön asti ja millä aikavälillä rikosrekisteriote pitäisi työnantajalle esittää.

- Pitäisi olla mahdollisuus, että työntekijältä tarkistetaan rikostausta muulloinkin, kun pelkästään työsuhteen alkaessa. Esimerkiksi kolmen vuoden välein, sanoo lakimies Jaana Tervo lapsiasiavaltuuteun toimistosta.

Kirjallisen kysymyksen hallitukselle lain epäkohdista tehnyt raumalaiskansanedustaja näkee ongelman toisin.

- Kyllä käräjäoikeuden rooli ja ilmoitusvelvollisuus on mielestäni tässä ratkaisevammassa osassa kuin säännöllinen tarkastus. Siellä kuitenkin ollaan tekemisissä nimenomaan niiden henkilöiden kanssa, jotka ovat toimineet väärin, sanoo kansanedustaja Kristiina Salonen.

Lakiuudistuksen läpiviemisen arvellaan kestävän jopa vuosia.