Moni välttelee allergian aiheuttajaa turhaan

Asiantuntijoiden mukaan allergiatestin tulos kertoo vain herkistymisestä, ei välttämättä allergiasta. Esimerkiksi eläin- ja siitepölyallergioihin on mahdollista saada apua siedätyksen avulla.

Kotimaa
Nainen pöydän ääressä.
Helsinkiläisen Natasa Anttila-Raution allergiat ovat helpottaneet siedätyshoitojen avulla ja allergioiden hoitoon tarvittavien lääkkeiden määrä on vähentynyt reippaasti.YLE

Kansallinen allergiaohjelma on 3,5 vuodessa kouluttanut yli 7 000 terveydenhuollon ammattilaista. Tavoitteena on muuttaa väestön suhtautuminen allergioihin. Enää ei vältellä allergian aiheuttajaa vaan suositellaan siedätyshoitoja. Tulokset ovat alkaneet näkyä esimerkiksi kouluruokailussa.

- Asenteiden muuttaminen vie tietysti aina aikaa, mutta kyllä nyt on jo näyttöä siitä, että ruokavalioita puretaan, ja allergiadieettien määrä tulee varmasti vähenemään, kertoo erikoissairaanhoitaja Erja Tommila.

Tommilan mukaan moni pitää itseään allergisena jopa aivan turhaan.

- Uskaltaisin väittää, että meillä on aika paljon ihmisiä turhilla dieeteillä, pelkän positiivisen allergiatestituloksen perusteella. Eli se testi kertoo sen herkistymisen, mutta allergiaan tarvitaan myös oire.

Yksi allergiaohjelman tavoitteista on yhtenäistää hoitokäytäntöjä. Tällä hetkellä siedätyshoitoa on saatavilla hyvin vaihtelevasti. Moni joutuu hakemaan apua yksityiseltä lääkäriltä.

- Siedätyshoitoa on liian vaikeasti saatavilla vielä. Sitä tarjotaan ja siitä kerrotaan vasta sitten, kun kaikki muut konstit on jo kokeiltu, Tommila kertoo.

Lähteet: YLE Uutiset / Anne-Pauliina Rytkönen