1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. saappaat

Alaikäiset siirtyivät juopottelemaan sisätiloihin

Saapas-toiminta on laajentunut internetiin, koska nuorten päihteiden käyttökin on muuttunut. Erityisnuorisotyötä tekevien Saapas-ryhmien toimintaa hankaloittaa nuorten juopottelun siirtyminen kadulta koti- ja mökkibileisiin.

Saappaat
Nuoret kadulla
YLE

Suomen ensimmäiset Saapasryhmän valtakunnalliset nettipäivystykset on aloitettu Kajaanissa, Sotkamossa ja Kiuruvedellä. Päivystys tapahtuu keskiviikkoisin nuorten suosimalla Suomi24 – sivustolla. Internet-päivystys on seurausta nuorten päihteiden käytön muutoksesta. Saapasryhmän toimintaa Kajaanissa hankaloittaa juopottelevien alaikäisten siirtyminen koti- ja mökkibileisiin. Syyskuussa alkaneen internet-päivystyksen kipeimpiä puheenaiheita ovat nuorten masennus ja päihteiden käyttö.

- Muutaman kerran jälkeen osa vapaaehtoisista päivystäjistä on sanonut, että tämä on tosi rankka maailma keskustella. Kasvottomana keskusteleminen helpottaa avautumaan kipeistä asioista, sanoo Kajaanin Saapasryhmää vetävä eritysnuoriso-ohjaaja Pasi Nieminen.

Internetissä tapahtuvat päivystykset aloitettiin kokeilumielessä jo keväällä, jolloin ne toteutettiin viranhaltijavoimin. Pilottivaiheen jälkeen syyskuussa vapaaehtoisille nuorille järjestettiin kurssi, jonka jälkeen päivystystä on jatkettu kaikista nuorimmille käyttäjille suunnatussa Suomi24 chatissa keskiviikkoisin kello 18-21. Kajaaniin kehitellään ensi talven aikana paikallinen malli, joka toimii facebookissa.

- Vielä ei ole tiedossa milloin Kajaanin Saapasryhmän sivustot ovat toiminnassa. Sen lupaan, että ensi vuoden aikana.

Ensi vuoden alussa Kajaanissa alkavat uudet Saapaskurssit ja perusosuuden jälkeen voi valita erikoistuuko nettisaapas- vai katusaapastyöhön.

- Toki voi valita vaikka molemmat, mutta kaikki käyvät ensin normaalin saapaskoulutuspaketin, jossa kerrotaan mistä saapastyössä on kyse, kertoo Pasi Nieminen

Lähteet: YLE Kainuu