Unesco jäädyttää rahapulassaan uudet hankkeensa

YK:n tiede- ja kulttuurijärjestö ryhtyy säästökuurille menetettyään viidenneksen budjetistaan Yhdysvaltain maksulakon vuoksi. Yhdysvallat päätti jättää tilittämättä maksunsa Unescolle, kun sen yleiskokous hyväksyi palestiinalaisalueet järjestön täysjäseneksi.

Ulkomaat

Unesco ei aloita tänä vuonna enää uusia hankkeita, kertoo nimetön Unesco-lähde. Sen sijaan jo käynnistettyjä ohjelmia jatketaan, toisin kuin oli huhuttu.

Unescon pääjohtajan Irina Bokovan mukaan järjestön budjetista jää puuttumaan noin 48 miljoonaa euroa. Hänen mukaansa säästömahdollisuuksia etsitään kaikista mahdollisista kohdista.

Bokova kertoo, että Unesco on saanut sadoittain tuen ilmaisuja ja jonkin verran myös rahallista apua, mutta mikään valtio ei ole tarjoutunut auttamaan vajeen kattamisessa.

Unesco aikoo vedota valtioiden lisäksi myös yksityissektoriin, hyväntekijöihin ja aivan tavallisiin kansalaisiin hätärahoituksen saamiseksi, Bokova sanoo. Lainaan turvaudutaan hänen mukaansa vain aivan viime hädässä.

Ellei maa maksa jäsenosuuttaan kahteen vuoteen, se menettää äänioikeutensa Unescossa. Bokova ei usko, että Yhdysvaltain päätös on pitkäaikainen, sillä Unescosta on Yhdysvalloille turvallisuus- ja muuta etua.

Esimerkiksi Irakissa ja Afganistanissa järjestö rakentaa osaltaan järjestystä auttamalla kansalaisten kouluttamisessa. Tuskinpa Yhdysvallat haluaa heidän jäävän äärimmäisyysaatteiden tai fanatismin varaan, Bokova arvelee.

Lähteet: Reuters, AP, AFP, YLE Uutiset