Papademos valittiin Kreikan pääministeriksi

Kreikan uudeksi pääministeriksi on valittu Euroopan keskuspankin entinen varapääjohtaja Lucas Papademos, kertoo Kreikan presidentinkanslia. Uuden hallituksen kerrotaan vannovan virkavalansa mahdollisesti perjantaina.

velkakriisit
Lucas Papademos.
Kreikan uudeksi pääministeriksi on nimitetty Euroopan keskuspankin entinen varapääjohtaja Lucas Papademos Presidentti ja puoluejohtajat neuvottelivat uudesta pääministeristä neljä päivää. Uusi hallitus vannoo virkavalansa huomenna.

Presidentinkanslian tiedotteen mukaan presidentti Karolos Papoulias on päättänyt puolueiden suosituksesta, että Papademos muodostaa Kreikalle hallituksen.

Papademosin on määrä johtaa väliaikaista kokoomushallitusta siihen saakka, että Kreikassa järjestetään ennenaikaiset vaalit. Papademos ilmoitti valintansa jälkeen, ettei vaaleille ole määrätty tarkkaa päivää. Aiemmin puhuttiin helmikuun 18. päivästä, mutta vaalipäivän joustonvara oli yksi Papademosin ehdoista pääministeriydelleen.

Kreikassa neuvoteltiin vanhan hallituksen ja opposition kokoomushallituksesta neljän päivän ajan. Väliaikaishallituksen tärkein tehtävä on hyväksyä ehdot, jotka liittyvät euromaiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n lupaamaan tukipakettiin.

Papademosin viesti kansalaisille heti hänen valintansa jälkeen oli, että Kreikan talous on valtavissa vaikeuksissa, vaikka kriisipaketti hyväksyttäisiinkin. Hänen mukaansa Kreikka on ratkaisevassa tienhaarassa, mutta euroalueesta eroaminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto.

- Tiestä ei tule helppo, mutta olen varma, että ongelmat on ratkaistavissa nopeammin ja pienemmällä hinnalla, jos kreikkalaiset ovat yhtenäisiä, ymmärtäväisiä ja maltillisia, Papademos sanoi ensimmäisessä puheessaan poliitikkona.

Talousmies näki riskit jo kauan sitten

Lucan Papademos tuli 1980-luvulla Kreikan keskuspankin ekonomistiksi Ateenan yliopistosta, jossa hän oli opettanut taloustieteitä. Sama pesti hänellä oli ollut myös Columbian yliopistossa Yhdysvalloissa.

Papademos johti maansa keskuspankkia vuosina 1994 - 2002. Häntä kuvaillaan rauhalliseksi akateemiseksi mieheksi, joka yritti saada maahan talouskuria ja varoittaa talouskuplasta jo 1990-luvulla - ilman erityistä menestystä.

Papademosilla oli olennainen panos siinä, että Kreikka kelpuutettiin euromaaksi. Nimitys Euroopan keskuspankin varapääjohtajaksi tuli kuitenkin hänelle itselleenkin aikamoisena yllätyksenä, tarkkailijat kertovat. Hän oli toimessaan vuodet 2002 - 2010, ennen kuin siirtyi Kreikan nyt väistyneen pääministerin George Papandreoun neuvonantajaksi.

Tarkkailijoiden mukaan Papademos on epäilemättä Kreikan pätevimpiä miehiä ymmärtämään talouskriisin kaikki ulottuvuudet. He epäilevät kuitenkin, ettei hänen sisäänpäin kääntyneeksi kuvailtu luonteensa välttämättä sovi Kreikan värikkääseen ja jopa rajuun poliittiseen elämään.

Lähteet: AP, AFP, Reuters