Arajärven solmio krakanäyttelyn vetonaula

Sunnuntaina isänpäivänä monesta lahjapaketista voi kuoriutua kravatti. Äänekoskella kravatteja näkee kerralla vähän enemmänkin taidemuseon näyttelyssä. Äänesalon Martat ovat keränneet museolle 400 erilaista solmiota. Samalla voi tutustua kravatin historiaan, sillä näyttelyn vanhimmat asusteet ovat yli sata vuotta vanhoja.

solmiot
Äänekosken taidemuseolla Äänesalon Marttojen kravattinäyttely
YLE Keski-Suomi
Äänekosken taidemuseolla Äänesalon Marttojen kravattinäyttely.

Martat ovat koonneet näyttelynsä solmiot sukulaisilta, tuttavilta, työkavereilta ja paikkakunnan julkkiksilta. Esillä on esimerkiksi äänekoskelaisen kymmenottelijan Erkki Hautamäen matkamuistokravatti Helsingin olympialaisista vuodelta 1952.

Vitriineistä löytyy myös muun muassa punainen harakkakuvioinen solmio, jonka Timo Harakka on saanut aikanaan Uma Aaltoselta. Edesmenneen ohjaaja Mikko Niskasen kravatteja esillä on kaksikin kappaletta.

Isänsä vanhan käsintehdyn juhlapuvun kravatteineen näyttelyyn tuonut Marjatta Poikonen kertoo, että vielä 40-luvulla kravatti oli maaseudulla äärimmäisen harvinainen näky.

- En muista niitä lapsuudessani käytetyn juuri ollenkaan. Kravatti puettiin ainoastaan suurimpiin juhliin; hautajaiset, häät, tai syntymäpäivät. Ehkä sen käyttö on nykyään arkistunut, Poikonen aprikoi - vaikka kertookin nauraen, että omaa puolisoaan hän ei ole saanut solmioon sonnustautumaan koskaan.

Arajärvi lähetti Muumikravatin

Eniten marttojen sydäntä lämmitti se, että tasavallan presidentin puoliso Pentti Arajärvi vastasi pyyntöön ja lähetti näyttelyyn lempisolmionsa.

- Sehän on vielä kaiken lisäksi Muumi-kravatti. Siinä on mukana kiva tarina - meissä kaikissa naisissa on vähän Muumia ja Pikku Myytä, se määrä ja sekoitussuhde vaan vaihtelee. Hän on käyttänyt tätä kravattia silloin, kun on maalattu virallinen puolisomuotokuva presidentinlinnaan, kertoo Äänesalon Marttojen puheenjohtaja Mervi Hämäläinen.

Hämäläinen myöntää, että olisi mukavaa, jos miehillä näkisi kravattia hiukan enemmän.

- Olen miesvaltaisessa työpaikassa, eikä siellä paljon kravattia näy. Kyllä se on minusta sellainen piste i:n päälle, että ainakin silloin tällöin käyttää kravattia, jos pikkutakkia ja kauluspaitaakin kuitenkin käytetään.

Isänpäivänä kravattinäyttelyyn tutustuville tarjotaan myös kakkukahvit juhlapäivän kunniaksi. Ja tiettävästi solmioteema näkyy myös kakun muodossa...

Kravatti vai solmiotako tarkoititte? Kravatti mukana arjessa ja juhlassa -näyttely Äänekosken taidemuseolla 20.11. asti.

Lähteet: YLE Keski-Suomi