Kehuttu näytelmä tarkastelee isä-tytär-suhdetta

Sunnuntaina vietettiin isänpäivää ja Aamu-tv jatkaa vielä isä-teemalla. Helsingissä teatteri Takomossa sai hiljattain ensi-iltansa Perheenjäsen-näytelmä, jonka keskiössä on vaikea isän ja tyttären suhde.

Aamu-tv
Perhjeenjäsen-näytelmän kohtaus.
Eilen vietettiin isänpäivää ja me jatkamme vielä isä-teemalla. Helsingissä teatteri Takomossa sai hiljattain ensi-iltansa Perheenjäsen-näytelmä, jonka keskiössä on vaikea isä-tytär suhde.

Perheenjäsen on näytelmä taiteentekemisen ja vanhemmuuden ristiriidasta. Vanhempana olemista tarkastellaan kahdessa sukupolvessa ensin isän ja tyttären ja sitten aikuisen tyttären ja tämän oman lapsen kautta.

- Näytelmä käsittelee perheenjäsenten välistä etäisyyttä, kommunikaation vaikeutta ja kohtaamisen kaipuuta, kertoo näytelmän käsikirjoittanut ja ohjannut Milja Sarkola.

Kaksijakoinen suhde

Tyttären rooli on näytelmässä jaettu kahtia, vanhempia kaipaavaan ja arvostelevaan tyttäreen. Sarkola uskoo, että suhde vanhempiin on aina kaksijakoinen.

- On syyttäjä ja puolustaja. Etenkin jos ulkopuoliset hyökkäävät vanhempia vastaan, nousee vahva tarve puolustaa heitä.

Näytelmän itsekeskeistä isää näyttelee 28-vuotias Antti Holma. Vaikka nuorehkolla miehellä ei ole omaa perhettä, keski-ikäiseen, etäiseen isään samastuminen ei ollut vaikeaa. Holma arvelee, että läsnäolon ja kontaktin puute on suomalaisessa verenperinnössä.

- Luulen, että näytelmä oli kaikille tekijöille henkilökohtainen. Ainakin minulla isän roolihahmo syntyi kuin itsestään, Holma kertoo.

Tunnustuksellinen näytelmä

Näytelmän lähtökohta on vahvasti Sarkolan omassa elämässä. Milja Sarkola on näyttelijä-teatterinjohtaja Asko Sarkolan tytär.

- Minulla oli tietoinen pyrkimys olla uskollinen omille muistoilleni ja havainnoilleni. Kirjoitustapani on ylipäätään henkilökohtainen ja suorapuheinen.

Lähteet: YLE Uutiset / Tuukka Lukinmaa