1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Puolustusministeri: Armeijan keittiöväen palkkoja välttämätöntä leikata

Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) puolustaa kovaa arvostelua kohdannutta armeijan ruokahuollon yhtiöittämistä. Hänen mukaansa keittiöväen palkkoja on välttämätöntä laskea, jos halutaan uuden valtionyhtiön menestyvän kilpailussa neljän vuoden suoja-ajan jälkeen.

Kotimaan uutiset
Julkisten ja hyvinvointialojen liittoon kuuluvia Utin jääkärirykmentin keittiöhenkilökunnan jäseniä osoittamassa mieltään jääkärirykmentin kasarmin porttien ulkopuolella lokakuun lopulla.
Työehtojen heikkenemistä vastustavia Julkisten ja hyvinvointialojen liittoon kuuluvia Utin jääkärirykmentin keittiöhenkilökunnan jäseniä osoittamassa mieltään kasarmin porttien ulkopuolella lokakuun lopulla.Raine Martikainen / YLE

- Jos kustannustaso, palkkataso on betonoitu väärälle tasolle, niin se tarkoittaa sitä, että neljän vuoden päästä tämä yhtiö ei pysty kilpailemaan tarjouksista, se häviää ne tarjouskilpailut, se menettää markkina-asemansa ja menee nurin ja kaikki työntekijät saavat lähteä, puolustusministeri Wallin sanoo A-studion haastattelussa.

Valtionyhtiö Leijona Cateringin uusien työntekijöiden ja sijaisten palkat putoavat ensi vuoden alussa kertarysäyksellä jopa 25 prosenttia armeijan nykyisestä palkkatasosta. Vanhojen työntekijöiden peruspalkat säilyvät ennallaan neljän vuoden suoja-ajan, mutta muun muassa työaikakorvausten leikkaukset uhkaavat iskeä heti myös heidän tuloihinsa.

Keittiöväen palkat putoavat, kun valtion virkaehtosopimus vaihtuu majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimukseen. Uusi yhtiö on liittynyt Työnantajaliitto Matkailu- ja Ravintolapalvelut Maraan.

Asiasta oli kiistaa hallituksen sisällä. SDP ja vasemmistoliitto halusivat, että Leijona Catering tekisi oman, yhtiökohtaisen työehtosopimuksen. Muut puolueet eivät esitystä hyväksyneet.

Wallin vakuuttaa yhtiöittämisen suojelevan armeijan keittiöväkeä irtisanomisilta.

- Mikäli tämä henkilöstö olisi jäänyt tämän puolustusvoimien suuren henkilöstöpotin piiriin, niin he olisivat myöskin vapaata riistaa vaikka irtisanomisia ajatellen. Nyt heitä ikään kuin evakuoidaan tähän yhtiöön ja saavat tämän neljän vuoden suoja-ajan, hän sanoo.

Uuden ruokayhtiönkin työntekijöitä voidaan kuitenkin irtisanoa myös neljän vuoden suoja-aikana, jos varuskuntia lakkautetaan.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi