1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Sampo-Rosenlew yhdistyy amerikkalaisyhtiön kanssa ja myy pesukonetoimintansa

Metsäkoneita ja leikkuupuimureita valmistava Sampo-Rosenlew Oy on solminut yhteistyösopimuksen amerikkalaisen AGCO-yhtiön kanssa. Maailmanlaajuinen maatalouskoneiden valmistaja AGCO tulee Sampo-Rosenlewin osakkaaksi 10 prosentin osuudella. Ydinliiketoiminnan vahvistuttua Sampo-Rosenlew luopuu samalla teollisuuspesukoneiden valmistuksesta. Työntekijät siirtyvät liiketoimintakaupassa suomalaisen Aqua Cleanin palvelukseen.

Kuva: Mari Itkonen / Yle

PORI Aqua Clean on hankkinut Porista laajemmat tuotantotilat, joihin tuotanto siirtyy joulukuussa. Sampo-Rosenlewista siirtyviä työntekijöitä on noin 30.

Sampo-Rosenlewin toimitusjohtaja Jali Prihti pitää kauppaa hyvänä ratkaisuna molemmille yhtiöille ja henkilöstölle.

- Me keskitymme ydinliiketoimintaamme eli leikkuupuimureiden ja metsäkoneiden valmistukseen. Olemme varmoja, että Aqua Cleanin omistuksessa teollisuuspesukoneiden liiketoiminta kehittyy tehokkaasti. Arvostamme myös sitä, että työpaikat säilyvät Porissa.

Uusia mahdollisuuksia ydinliiketoiminnalle

Ydinliiketoimintaan panostaminen luo Prihtin mukaan huomattavia mahdollisuuksia toiminnan laajentamiselle.

- Ryhdyimme mielellämme tähän uuteen yhteistyöyritykseen AGCO:n kanssa. Meillä on jo yhteinen liiketoimintahistoria tämän yhtiön ja sen tuotemerkkien kanssa ja tämä uusi sopimus suo tuotteillemme tehokkaammat jakelukanavat etenkin kehittyvillä markkinoilla, joilla AGCO:lla on jo vahva jalansija. Lisäksi yhteistyöyritys tarjoaa meille AGCO:n asiantuntemuksen tuotannon ja valmistuksen alalla sekä mahdollisuuden solmia uusia strategisesti tärkeitä liikesuhteita.