Isäpuoli valvoo verkossa, missä Jeppe liikkuu

Perheenjäsenten paikantamiseen tarkoitettua Perhetutka -verkkopalvelua käyttää jo lähes tuhat suomalaista. Paikannuspalvelua käyttävät eniten koululaisten vanhemmat, jotka tarkistavat työpaikaltaan palvelun avulla, onko lapsi päässyt turvallisesti koulusta kotiin. Palvelulla uskotaan olevan käyttöä myös esimerkiksi vanhustenhuollossa.

Kotimaa
Ruutukaappaus Perhetutka-palvelun internet-sivusta.
Suomalaisen Fambit Oy:n kehittämän Perhetutka-verkkopalvelun avulla voi tarkkailla perheenjäsentensä liikkeitä.YLE Uutisgrafiikka

Vantaalainen Thomas Engström tarkistaa perheen 12-vuotiaan Jepen olinpaikan muutaman kerran viikossa Perhetutka -paikannuspalvelun avulla. Käyttöä palvelulle on erityisesti silloin, kun Jeppe ei ehdi vastata puheluihin tai tekstiviesteihin esimerkiksi pallokentällä. Silloin pojan isäpuoli voi tarkistaa Jepen olinpaikan omalla kännykällään tai tietokoneellaan.

- Puhelut ja viestit eivät välttämättä aina saavuta poikaa. Jos hän on kavereiden kanssa kentällä pelin temmellyksessä, siellä voi olla aikamoista huutoa ja meteliä. Pojat viihtyvät pelikentällä usein tunteja kerrallaan. Aina ei tiedä, saako poikaa kiinni puhelimella. Toisinaan ei voi olla varma, kertooko Jeppe totuudenmukaisesti, missä on, Jepen isäpuoli Thomas Engström kertoo.

Paikannuspalvelulla voi seurata myös vanhuksia

Suomalaisen Fambit Oy:n kehittämä Perhetutka-verkkopalvelu paikantaa tällä hetkellä noin tuhatta suomalaista. Pääasiassa käyttäjät ovat pienten koululaisten vanhempia, jotka tarkistavat työpaikoillaan netistä tai puhelimestaan, onko lapsi päässyt turvallisesti koulusta kotiin.

Vaikka Suomi on turvallinen maa, toimitusjohtaja Pertti Kasanen laskee, että paikannuspalvelulla voisi olla 10 000 - 20 000 käyttäjää. Hyötyä seurannasta voisi olla myös vanhustenhuollossa.

- Jonkun verran meille on tullut kyselyjä myös yksinasuvien isovanhempien paikantamisesta.

Paikantamimella ei voi kytätä ilman lupaa

Thomas Engströmille perhetutka merkitsee turvallisuuden tunteen lisääntymistä perheenjäsenistä. Jeppe-poikakaan ei isäpuolen sanojen mukaan pidä paikannusta kyttäämisenä.

- En usko, että paikannuspalvelun käyttäminen tuntuu hänestä kyttäämiseltä. Enkä minä ole tullut paikantamisesta riippuvaiseksi. Paikannuksen käyttäminen on kuitenkin kiinni perheen sisäisestäkin luottamuksesta. Valvottavan puhelimesta pitää olla lupa käyttää paikanninta. Puolisot eivät pysty toisiansa ilman lupaa kyttäilemään, Engsrtöm nauraa.

Lähteet: YLE Uutiset / Elina Jämsén