WHO:n tutkimuskeskus Ouluun keväällä

Maailman terveysjärjestö WHO:n yhteistyökeskus pyritään avaamaan Oulun yliopistossa huhti-toukokuussa. Uuden keskuksen tehtävä on tuottaa ja välittää tutkimustietoa ympäristönmuutoksesta ja kansanterveydestä maailmanlaajuisesti.

Kotimaa
Lentokone lentää taivaalla.
YLE / Janne Ahjopalo

Oulun yliopisto viimeistelee parhaillaan tutkimuskeskuksen toimintasuunnitelmaa. Suunnitelma lähetetään WHO:lle joulukuussa ja vastaus saadaan maaliskuussa, kertoo kansanterveystieteen professori Jouni Jaakkola Oulun yliopistosta.

Globaalia ympäristönmuutosta ja kansanterveyttä tutkiva keskus järjestäisi kansainvälisille tutkijoille sääterveyskursseja sekä tuottaisi tutkimustietoa arktisen ilmaston ja saasteiden vaikutuksista terveyteen.

- Oulussa meidän erityisosaamisalueita ovat äärilämpötiloihin ja kylmään ilmastoon liityvät kysymykset, jotka vaikuttaa muun muassa asumisterveyteen. Ajatellen oletettua ilmastonmuutosta niin ennusteidenhan mukaan se on nimenomaan tämä pohjoinen pallonpuolisko missä muutokset odotetaan suurimmiksi. Olemme siis keskeisellä alueella, kertoo Jaakkola.

Keskus avaa ovia maailmalle

Keskuksen toiminta perustuisi kahdensuuntaiseen kommunikaatioon, kertoo Jaakkola. Olisimme Oulussa keskeisimmän tiedon tasalla ja Oulun asiantuntemus menisi kansainväliseen käyttöön, hän täsmentää.

Tutkimuksen ohessa saattaa syntyä uusia liikeideoita, joille saadaan heti selkeät kanavat.

- Ajatellen kansanterveystyötä ja sen toteutusta niin sehän on hyvin monisektorialista toimintaa. Se koskee teknologiaa ja rakentamista, terveydenhuollon lisäksi. Tätä kautta tässä on mahdollisuuksia Oulun ja Pohjoissuomen toimijoilla löytää kanava maailmalle näiltä alueilta.

Ympäristömuutosasiat ovat Jaakkolan mukaan suhteellisen uusi aluevaltaus WHOn toiminnassa. Professori kuitenkin uskoo, että muutaman vuoden aikana tutkimusyksikköjä tullaan perustamaan puolen tusinaa lisää.

Hanke saanut vahvan tuen

Yhteistyökeskuksen perustamisidea on alkujaan WHOn Euroopan toimiston ajatus. WHO katsoi, että Oulun yliopiston ympäristöterveyden ja keuhkosairauksien tutkimusyksiköstä löytyy oikeanlaista asiantuntijuutta.

- Vaikka mitään virallista ei vielä ole sovittu, näyttää asia positiiviselta. Tämä WHO:n kutsu, järjestön kannustavat puheet ja vinkit sekä eri tahojen tuki. Hankkeella on Pohjois-Pohjanmaan liiton ja sairaanhoitopiirin sekä Oulun kaupungin vankat tuet.

Jaakkolan mukaan Oulun yliopisto aikoo lisäksi käydä keskusteluja ministeriöiden kanssa keskuksen tehtävistä.

Lähteet: YLE Oulu