Tutkija: Kymijoki voi olla avain kymenlaaksolaisuuteen

Dosentti Pirkko Leino-Kaukiainen on pohtinut viime vuodet maakunta-aatetta ja Kymenlaaksoa tiiviisti. Hän korostaa joen merkitystä maakunnassa, josta puuttuu selkeä keskus.

Kymenlaakso
Kymijoki talvella Myllykosken alapuolella
YLE Kymenlaakso

Pirkko Leino-Kaukiainen on yksi tekeillä olevan Kymenlaakson maakuntahistorian kirjoittajista. Hänen mukaansa Kymenlaakso on maakuntana niin nuori, että ihmisten ei ole helppo kokea yhteenkuuluvuutta kaksinapaiseen maakuntaan.

- Kymenlaaksossa ei ole koskaan ollut selvää yhtä keskusta, vaan on ollut pohjoinen ja etelä. Kymenlaaksossa oleellista on joki, virtaava vesi, jonka äärelle asettuvat suuret teollisuuslaitokset ja ihmisten työpaikat. Joen olemassaolo on määritellyt aluetta aika paljon, Leino-Kaukiainen sanoo.

Leino-Kaukiaisen mukaan Kymenlaakso ei kuulu historiallisiin maakuntiin kuten esimerkiksi Häme, Satakunta tai Uusimaa. Historiallisten maakuntien lisäksi alkoi 1800-luvun loppupuolella kehittyä ajattelua siitä, että maakunta voi olla muutakin kuin historiallisiin heimoihin tai perinteeseen perustuva maakunta.

- Vähitellen alkoi kehittyä toinen käsite taloudellis-toiminnallisesta maakunnasta. Kymenlaakson maakunta alkoi kehittyä ajatuksena lähinnä jonkun kansanopiston toiminnan yhteydessä ja muutenkin yhteisten juhlien järjestämisen kautta.

Keinotekoinen yhdistelmä

Kymenlaakson maakunnan lähtösysäys oli vuonna 1899 järjestetty suuri maakunnallinen juhla Kyminlinnassa.

- Se oli yllätys järjestäjille, että paikalle tuli tuhansia ihmisiä. Se oli keväinen tilaisuus ulkoilmassa, sattui kaunis ilma. Siellä hämmästeltiin, että jotakin yhteistä alueella täytyy olla, kun ihmiset haluavat sinne tulla.

Kymenlaakso on tutkijan mukaan jossain mielessä keinotekoinen yhdistelmä. Poliittiset puolueet, yhdistykset, toiminta-alueet ja piirit eivät menneet 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa lainkaan nykyrajojen mukaan.

- Kyllä Kymenlaaksoa oikeasti synnytettiin. Se ei suinkaan ole luontaisesti kehittynyt alue. Ensimmäinen selkeästi organisoitu yhteisö oli Kymenlaakson osakunta, joka syntyi 1933.

1937 syntyi Kymenlaakson maakuntaliitto. Nykyiset kunnat muokkaantuivat mukaan ajan kuluessa. Vuonna 1942 alkoi seutukaavayhteistyö, johon esimerkiksi Iitti tuli mukaan vasta vuonna 1960.

- Maakunnat tulivat lainsäädäntöön vasta 1990-luvulla. EU:n vaikutuksesta alettiin kiinnittää huomiota aluehallintoon ja paikallisuuden korostamiseen.

Mitä on kymenlaaksolaisuus?

Leino-Kaukiainen ei ihmettele, että kymenlaaksolaisilla on vaikea löytää keskenään vankka henkinen yhteys, koska maakunta on hallinnollisena yksikkönä melko nuori.

- Kulttuurielämässä on pyritty maakunnallisuuteen esimerkiksi yhteisellä kirjastolla, museolla, orkesterilla tai yhteisillä taidelaitoksilla. Lehdistö taas jakautui selkeästi etelään ja pohjoiseen ennen 1990-lukua, jolloin niille tuli yhteinen omistaja.

Ihmisiä yhdistää Leino-Kaukiaisen mielestä nykyään niin monet tekijät, että tyypillinen maakuntaidentiteetti on hakusessa.

- Maakunnallisuus, jota ehkä Petelius on joskus hahmotellut tai kansallisromantikot 1800-luvulla, sellaiselle ei taida olla kaikupohjaa enää tämän päivän maailmassa. Tunnen aika paljon kymenlaaksolaisia, minusta he eivät vaikuta erilaisemmilta kuin muutkaan.

Jotain yhteistä Leino-Kaukiainen kuitenkin kymenlaaksolaisista löytää. Kieli, perinteiset ruoat ja käytöstavat nousevat esille, mutta myös asuminen vuolaasti virtaavan joen lähistöllä.

- Ehkä se voi muokata ihmisten mentaliteettia. Sitä voisi pitää kymenlaaksolaisuutena, joen kokemusta. Se lähtee aika syvältä sisämaasta ja muuttaa muotoaan eri paikoissa. Sitä olisi mielenkiintoista pohtia yhdistävänä tekijänä, mitä se vaikuttaa.

Lähteet: YLE Kymenlaakso / Niklas Joki