Muinaisen megamantereen kappaleita löytyi merenpohjasta

Intian valtamerestä on löytynyt palasia Gondwanan muinaismantereesta, joka aikoinaan repesi Australiaksi, Etelämantereeksi ja Intiaksi. Australialaiset tutkijat odottavat löydöltään lisätietoja siitä, miten maailmasta tuli sellainen kuin se nykyisin on.

Ulkomaat

Kaksi uponnutta "saarta" löytyivät merenpohjasta 1 600 kilometrin päästä Australian länsirannikosta. Niihin kivettyneet eläimet kertovat, että kohoumat eivät ole syntyneet vedenalaisten tulivuorten tuotoksina, vaan ne ovat aikoinaan olleet osa mannerta.

Sydneyn yliopiston tutkija Jo Whittaker toivoo löydöltä lisävaloa etenkin siihen, miten Intia ajelehti ensin luoteeseen ja kääntyikin sitten yhtäkkiä pohjoiseen, jossa sen rannikko iskeytyi Euraasiaan ja muodosti Himalajan vuoriston.

Nyt löydetyt kappaleet ovat matkan varrelle varisseita Gondwanan pinnan palasia. Noin kahden kilometrin syvyydestä nostetut hiekkakivi- ja graniittinäytteet ovat vielä ajoittamatta, mutta tutkijat uskovat, että ne ovat jopa miljardin vuoden ikäisiä.

Oli erittäin onnekas sattuma, että juuri näytteidenottoalueilla sattui olemaan fossiileja, sillä "saarten" yhteenlaskettu pinta-ala on miltei 80 000 neliökilometriä.

Kivinäytteitä verrataan Australian länsirannikolta otettuihin näytteisiin sen selvittämiseksi, mihin kohtaan kappaleet aikoinaan kuuluivat. Intiaan vastaavaa vertailua ei voida tehdä, koska muinainen rannikko on nyt jossakin Himalajan kätköissä, Whittaker sanoo.

Gondwanan hajoamisesta on 80 - 130 miljoonaa vuotta.

Lähteet: AFP, YLE Uutiset