Uusmaalaisilla yrityksillä entistä enemmän maksuvaikeuksia

Yritysten maksuvalmius on heikentynyt ja suhteellisesti eniten se on heikentynyt Uudellamaalla. Perinnän kohteena olevien yritysten määrä maakunnassa on kasvanut kymmeneksellä vuodentakaisesta.

Perintätoimistot ja luottotietopalvelu
Kuvassa laskuja ja muutamia euroja.
Anssi Leppänen / Yle

Yritysten perintätiedot käyvät ilmi JM Tiedon ja Intrum Justitian seurantatutkimuksesta.

Heinä-syyskuussa oli Uudellamaalla perinnän kohteena noin 9 600 yritystä. Määrä on kymmenyksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Päkaupunkiseudulla maksuvalmius on heikentynyt erityisesti espoolaisyrityksillä.

JM Tiedon toimitusjohtajan, Marko Viljasen mukaan Uudellamaalla huomattavasti suurempi osa yrityksistä on maksuvaikeuksissa kuin vaikkapa Pohjanmaalla.

- Täällä noin kahdeksan prosenttia yrityksistä on sellaisia, joilla on viimeisen kvartaalin aikana ollut laskuja perinnässä, Pohjanmaalla prosenttiluku on 4,2.

Kiinteistöbisnes uponnut nopeimmin

Nopeimmin maksuvalmius on heikentynyt kiinteistöalalla. Siellä perinnän kohteena olevien yritysten määrä on noussut vuodentakaisesta yli 36 prosenttia.

Kokonaisuutena tarkastellen tilanne on kuitenkin huonoin majoitus- ja ravitsemistoiminnassa. Alalla on suhteessa yritysten määrään eniten perinnän kohteena olevia firmoja.

Lähteet: YLE Helsinki