Pieleen menee: Jäte päätyy väärään paikkaan

Kodit, kaupat, ravintolat ja erilaiset laitokset heittävät jätteistään entistä suuremman osan poltettavaksi. Tilastokeskus arvioi, että poltettavaksi saattaa päätyä myös aiemmin kierrätykseen mennyttä jätettä, mikä on viranomaisten tavoitteiden vastaista.

Kotimaa
Kaatopaikka
Yle

Tilastokeskuksesta arvioidaan, että energiajätteeseen on voinut joutua etenkin paperia ja kartonkia. Paperi- ja kartonkijätteen määrä laski viime vuonna rajusti, noin viidenneksellä edellisvuodesta. Syynä on pidetty myös lehtiä ohentanutta taloustaantumaa. Paikoin myös keräyspisteitä on vähennetty.

Kaikkiaan kierrätettävän jätteen määrä väheni vuoden kuluessa kymmenyksellä.

- Energiajätteen keräämisen yleistyminen on johtanut siihen, että sinne menee jätettä joka on ennen mennyt kierrätykseen, sanoo yliaktuaari Simo Vahvelainen Tilastokeskuksesta.

Jätteiden poltto lisääntynyt rajusti

Vahvelainen muistuttaa, että jätteen päätyminen kierrätyksen sijaan poltettavaksi sotii valtioneuvoston jätepolitiikkaa vastaan. Jätteen synnyn vähentämisen ja kierrätyksen pitäisi olla ensisijainen tapa päästä jätteestä eroon, ei polttamisen.

Suomalaiskotien, -kauppojen ja erilaisten laitosten kuten sairaaloiden jätteistä poltetaan nyt runsas viidesosa. Neljässä vuodessa jätteiden poltto on kohonnut peräti 2,5-kertaiseksi. Jätevoimalat ja -laitokset polttivat viime vuonna yli 550 tuhatta tonnia yhdyskuntajätettä.

Lähteet: YLE Uutiset