Libyassa riemuitaan Gaddafin pojan pidätyksessä

Libyan pääministeri Abdel Rahim al-Kib ylistää Muammar Gaddafin pojan pidätystä historialliseksi ja sanoo sen kruunaavan kansan ponnistelut. Hallituksen mukaan pakosalla ollut Saif al-Islam Gaddafi pidätettiin lauantaina Libyan eteläosassa. Pääministeri lupaa, että Saif al-Islam saa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja inhimillisen kohtelun

kansannousut
Saif al-Islam Gaddafi.
Saif al-Islam GaddafiEPA
Saif al-Islam Gaddafi.
Muammar Gaddafin poika Saif al-Islam on saatu kiinni Etelä-Libyassa. Kansainvälinen rikostuomioistuin aikoo neuvotella hänen luovuttamisestaan Haagiin. Saif muistetaan myös Suomessa Jolon saaren panttivankineuvotteluista.

Saif al-Islamin pidätystä on juhlittu eri puolilla Libyaa. Autontorvia soittavia, Libyan uutta lippua liehuttavia ja ilmaan ampuvia juhlijoita on ollut koolla muun muassa pääkaupungissa Tripolissa ja itäisessä Benghazissa, joka oli Gaddafin syrjäyttäneen kapinan keskuspaikka.

Kansainvälinen rikostuomioistuin on antanut Saif al-Islamista pidätysmääräyksen, mutta libyalaisministerit ovat sanoneet haluavansa hänet tuomiolle Libyassa. Al-Kib ei ottanut puheessaan suoraan kantaa asiaan.

Libya: Saif al-Islam pidätettiin ilman taistelua

Saif al-Islam pidätettiin lähellä Obarin kaupunkia Libyan eteläosassa yhdessä useiden avustajiensa kanssa. Hänet on viety Zintanin kaupunkiin. Pääministeri sanoo luottavansa siihen, että Zintanin viranomaiset huolehtivat Saif al-Islamista ennen oikeusprosessia.

Aiemmin oikeusministeri Mohammed al-Alagi sanoi, että pidätetty tuotaisiin pian pääkaupunkiin Tripoliin.

Pidätyksen tehneet joukot kertoivat, että Saif al-Islam pidätettiin, kun henkivartijat olivat salakuljettamassa tätä rajan yli Nigeriin. Al-Alagi kuitenkin sanoo, ettei al-Islamin saattueen määränpää ole tiedossa.

Pidätys tehtiin viranomaisten saaman vihjeen perusteella. Samassa yhteydessä pidätettiin tämän avustajia, mutta ei muita Libyan pakosalla olevia entisiä johtajia. Pidättäjät ovat kertoneet uutistoimisto Reutersille uskovansa, että yksi pidätetyistä on Muammar Gaddafin entisen tiedustelupäällikön Abdullah al-Senussin poika. Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC on antanut myös al-Senussista pidätysmääräyksen.

Pidätyksessä mukana ollut Ahmed Ammar sanoo Reutersille, että pidätys tapahtui ilman taistelua. He pysäyttivät ilmaan ja maahan ampumalla kaksi autoa, jossa Gaddafi ja neljä muuta olivat, Ammar kertoo.

Julkisuuteen on tullut videokuvaa pidätetystä sekä valokuva, jossa Saif al-Islamilta näyttävä mies lepää sohvalla huopa jaloillaan. Hänellä näyttää olevan vammoja kädessään, sillä sormet ovat siteissä. Eräs hänen pidätyksessään mukana ollut kertoo Reutersille, että Saif al-Islam haavoittui Naton ilmaiskussa joitakin viikkoja sitten.

Reutersin toimittajat tapasivat pidätetyn, ja he uskovat tämän olevan Saif al-Islam. Hän sanoi toimittajille voivansa hyvin ja haavoittuneensa noin kuukausi sitten ilmaiskussa.

Saif al-Islamia pidettiin isänsä seuraajaehdokkaana

Saif al-Islamia pidettiin isänsä Muammarin mahdollisena seuraajana. Vallankumouksen kiihkeimpinä päivinä Saif al-Islamin nähtiin ajavan pitkin Tripolin katuja ja kannustavan ihmisiä taistelemaan Muammar Gaddafin puolesta.

Saif al-islamin on katsottu olevan suurelta osin vastuussa Libyan joukkojen sisällissodan aikana tekemistä hirmuteoista. Kansainvälinen rikostuomioistuin antoi Gaddafin pojasta pidätysmääräyksen kesäkuussa.

Oikeusministeri ei suoraan vastannut kysymykseen, luovutetaanko Saif al-Islam tuomittavaksi.

Lähteet: YLE Uutiset, Reuters, AP