Arhinmäki vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto on valinnut yksimielisesti puolueen puheenjohtajan, kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen puolueen presidenttiehdokkaaksi. Arhinmäki moittii kovin sanoin muita ehdokkaita Nato-kantojen piilottelemisesta.

vaalit
Paavo Arhinmäki
Presidenttiehdokas Paavo ArhinmäkiYLE
Paavo Arhinmäki
Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Paavo Arhinmäki moittii muita ehdokkaita myönteisten Nato-kantojen piilottelusta. Arhinmäki epäilee, että osa ehdokkaista salaa mielipiteensä vaalitaktisista syistä. Itseään Arhinmäki markkinoi johdonmukaisena Naton vastustajana.

Arhinmäen valinta oli jo etukäteen läpihuutojuttu, mutta puoluevaltuuston jäsenet halusivat kuitenkin ylistää häntä omissa kannatuspuheenvuoroissaan. Niissä Arhinmäen mahdollisuuksia toiselle kierrokselle presidentinvaaleissa pidettiin hyvinä, koska kakkossijasta kamppailevien ehdokkaiden kannatus on mielipidekyselyissä melko tasainen.

Useampikin puhuja ideoi Arhinmäen vaalilauseeksi "Kolmas Paavo toden sanoo". Hänelle kaavailtiin vaalirekvisiitaksi myös paaviaiheisia paitoja ja paavin hattua muistuttavia päähineitä.

Arhinmäki perusteli ehdokkuuttaan sillä, että suomalaisilla olisi mahdollisuus valita vaaleissa vasemmistolaisia arvoja kannattava presidentti. Näitä arvoja ovat vapaus, tasa-arvo ja kestävä kehitys.

Arhinmäki kiinnitti puoluevaltuuston puheessaan huomiota myös erilaisuuden kunnioittamiseen.

- Vasemmisto on työväenpuolue ilman rasismia. Kyse on siitä, että suomalaisessa politiikassa on voimia, jotka ovat valmiita kiistämään toisen ihmisarvon, hän sanoi.

"Nato-kantoja piilotellaan"

Puheessaan Arhinmäki moitti kovin sanoin muita ehdokkaita myönteisten Nato-kantojen piilottelusta. Itse hän korosti omaa puhdasoppisuuttaan sotilasliiton vastustamisessa.

- Miksi aiemmin Nato-jäsenyyttä kannattaneet ovat nyt ryhtyneet Naton salarakkaiksi, Arhinmäki kyseli.

Hän epäili, että ehdokkaat piilottelevat todellisia kantojaan vaalitaktisista syistä. Kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa Arhinmäki erikseen kysyttäessä nimesi vielä neljä ehdokasta.

- Niinistö ja Lipponen ovat selkeästi liputtaneet Nato-jäsenyyden puolesta. Yllättäen myös Pekka Haavistolla on aivan toisenlainen näkemys Natosta kuin vasemmistoliitolla. Ja myös Timo Soini on sanonut valitsevansa mieluummin jäsenyyden Natossa kuin EU:ssa, Arhinmäki luetteli.

Arhinmäki on Suomen historian nuorin presidenttiehdokkaaksi asetettu poliitikko.

Puolueiden ja valitsijayhdistysten tulee jättää presidenttiehdokkaiden ehdokashakemukset 7. joulukuuta mennessä.

Käytänössä lisää ehdokkaita ei enää odoteta ilmaantuvan.

Puolueet ovat nyt valinneet kahdeksan ehdokasta, jotka ovat kokoomuksen Sauli Niinistö, SDP.n Paavo Lipponen, perussuomalaisten Timo Soini, keskustan Paavo Väyrynen, vihreiden Pekka Haavisto, vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki, RKP:n Eva Biaudet ja kristillisdemokraattien Sari Essayah.

Lähteet: YLE Uutiset