1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Suomalaistakoissa puu palaa liian kosteana

Polttopuuta ei malteta Suomessa kuivattaa riittävän kauan. Liian kostea puu päästää poltettaessa ympäristöön suuren määrän vaarallisia pienhiukkasia. Suomessa riittävän polttokuivaksi luokitellaan puu, jossa jäännöskosteutta on 25 prosenttia. Esimerkiksi Saksassa niin kosteaa ei saisi takassa edes polttaa.

Kuva: Yle

Suomessa laki puun polttamisesta ei ole pitkistä valmisteluista huolimatta koskaan toteutunut. Ohjeistuksia sentään on. Ainakin niiden mukaan tulisijassa saisi polttaa ainoastaan kuivaa ja puhdasta puuta.

Kaadettaessa puussa on noin 50 prosentin kosteus. Polttokuivana pidetään puuta, jossa jäljellä on neljännes kosteutta. Kuivattamalla puuta vuoden verran tähän lukemaan yleensä päästäänkin.

Hyvässä polttopuussa kosteutta on kuitenkin jäljellä vain 15 prosenttia tai vähemmän. Tällainen puu palaa oikein poltettuna tuottamatta miltei ollenkaan pienhiukkasia. Savupiipustakin tulee tuolloin enimmäkseen vesihöyryä.

Riittävän kuivaa tuleekin vasta kahdessa vuodessa

Kostean puun ympäristövaikutukset ovat jopa suurempia kuin tähän saakka on luultu. Saksan riippumaton tuotetestaussäätiö Stiftung Warentest suoritti koepolttoja 14-prosenttisella sekä 25- ja 35-prosenttisella polttopuulla.

Testin tuloksena selvisi, että noen ja pienhiukkasten määrä lisääntyi kosteuden myötä yli kymmenkertaisesti ja pahimmillaan jopa viisitoistakertaisesti. Kotioloissa moinen ero näkyy selvimmin tarpeena puhdistaa takanluukun lasit.

Näkymättömien pienhiukkasten ongelma on, että ne kulkeutuvat keuhkoihin. Samalla ne kuljettavat keuhkoihin myös pienhiukkasiin sitoutuneet myrkyt, joita huonosti palavan tulipesän savukaasuissa riittää.

Saksalaistestaajien mukaan polttopuun olisi kuivattava suojaisissa olosuhteissa noin kaksi vuotta puun kaatamisen jälkeen.

Puita yhteen lyödessä pitää kuulua kalahdus

Harvalla puulämmittäjällä on käytössään kosteusmittaria. Riittävän kuivan polttopuun tunnistaa painosta ja äänestä. Kun kahta pilkettä napauttaa vauhdikkaasti vastakkain, pitää puiden kalahtaa terävästi.

Kosteaa puuta poltettaessa jopa kolmannes lämpöenergiasta menee hukkaan. Energia menee puun kuivattamiseen tulipesässä palaessaan. Samaan lämmitystehoon päästäkseen tarvitaan huomattavasti enemmän puuta ja huonolaatuisella pilkkeellä se taas lisää entisestään päästöjä.

Kostea polttopuu pilaa myös sisäilmaa. Puita lisätessä ja luukkuja avatessa huoneilmaan pääsee huomattavasti enemmän häkää. Saksalaistestin mukaan palokaasuissa häkäpitoisuus jopa viisinkertaistui puun kosteuden lisäännyttyä 14 prosentista 35 prosenttiin.