Sähkötukka talttuu käsirasvalla ja vedellä

Kuiva ja kylmä ilma saavat hiukset nousemaan sähköiseksi sädekehäksi pään ympärille. Sähkötukka kiusaa varsinkin niitä, joiden hiuksia on käsitelty ja värjätty. Hiuskuontalon voi saada kuriin kotikonstein esimerkiksi vesitilkalla tai sipaisulla käsirasvaa.

hiustenhoito
Nainen haroo kädellään sähköisiä hiuksiaan.
Sähköistyvät hiukset voivat olla todellinen riesa.YLE / Hanna Lumme

Talvella ilma on kuivaa eivätkä hiukset saa siitä tarvitsemaansa kosteutta. Päinvastoin, kosteutta haihtuu hiuksista pois. Juuri tämä sähköistää tukan, kertoo hiusalan lehtori Heljä Stolt Koulutuskeskus Salpauksesta.

Toinen syypää leijaileviin ja kasvoihin liimautuviin hiuksiin ovat päähineet. Kun pipo koskettaa hiuksia, syntyy hankaussähköä.

- Kun talvella pimeässä harjaa hiuksia, voi kuulua ritinää ja lennellä pieniä kipinöitä, Heljä Stolt sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi puuvillasta valmistettu pipo sähköistää hiuksia monia muita materiaaleja vähemmän.

- Merseroitu puuvilla on suljettu kuitu, joka ei juuri sähköistä tukkaa. Se ei kuitenkaan ole yhtä lämmin kuin villa. Sähköistyminen riippuu myös käyttäjästä ja siitä, miten hyvin pipo kestää paikallaan. Esimerkiksi lapsilla pipo lentää välillä silmille ja korville, mistä tulee hankaussähköä.

Puukampa ei sähköistä

Värjätyt ja runsaasti käsitellyt hiukset sähköistyvät herkästi. Tämä johtuu siitä, että kemialliset käsittelyt avaavat hiuksen rakennetta. Mitä avonaisempi hius on, sitä huonommin se säilyttää kosteuden.

Silläkin on merkitystä, minkälaisilla välineillä hiuksiaa setvii. Muoviset harjat ja kammat ovat pahimpia sähköistäjiä. Kampamateriaaleista paras on Stoltin mukaan puu. Varsinkin pehmeät puulaadut ovat antistaattisia.

Hiusalan lehtori Heljä Stolt ei tyrmää perinteisiä kotikonsteja kuten vedellä tai rasvatuilla käsillä sipaisua sähkötukan taltuttamiseen.

- Eivät ne periaatteessa hassumpia keinoja ole. Jotkut ihotautilääkärit ovat sitä mieltä, että käsivoide on samaa tavaraa kuin hiusten hoitoaine. Käsivoiteesta voi kyllä jäädä hiuksiin aika tunkkainen haju.

Myös hiusalan ammattilaisen tukka leijuu ja rätisee talvipakkasilla. Silloin turvaudutaan hoitoaineeseen – ja toisinaan veteenkin.

- Vesi vanhin voitehista. Suihkautan usein myös nestemäistä, hiuksiin jätettävää hoitoainetta, joka poistaa sähköisyyden. Vesi ei ole paras mahdollinen, sillä sen pH-arvo on alkalinen, mikä avaa hiusta eikä ole sille niin terveellinen kuin pH-arvoltaan viitosen tienoilla oleva hoitoaine, opastaa Stolt.

Lähteet: YLE Lahti / Hanna Lumme