1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Durbanin ilmastokokous on megatapahtuma

Kansainväliset ilmastokokoukset ovat suuren luokan tapahtumia. Etelä-Afrikan Durbanissa kokous alkaa 28.11. ja loppuu kaksitoista päivää myöhemmin.

Kuva: Elizabeth Ruiz/EPA

Kokouspaikalle saapuu satoja delegaatioita – virkamiehiä, päättäjiä ja aktivisteja - YK:n jäsenvaltioista, kansalaisjärjestöistä, työmarkkinajärjestöistä ja energia-alan järjestöistä.

Osa delegaatioista kuuluu kokouksen virallisiin, päätösvaltaisiin osallistujiin, osa saapuu paikalle lobbaamaan ja verkostoitumaan. Lisäksi kaikkea tätä on seuraamassa satoja toimittajia. Viime vuoden kokouksessa Meksikon Cancunissa osallistujia oli kaikkiaan noin 12 000.

EU:n virallista ja päätösvaltaista kantaa edustaa jäsenmaiden hallitusten yhdessä sopima kanta, joka on hyväksytty EU:n ympäristöneuvostossa.

Ilmastoprosessit, kuten muutkin kansainvälisen politiikan prosessit, eivät tapahdu vain suurkokousten aikana. Prosessin osa-alueet on jaettu pienempiin työryhmiin ja komiteoihin, jotka kokoontuvat ja työstävät asioita eteenpäin suurten kokousten välillä.

Valtiot jakaantuvat usein myös ryhmittymiin saadakseen enemmän painoarvoa näkemyksilleen. Teollistuneet maat, kehittyvät maat ja kehittymättömät maat muodostavat erilaisia koalitioita yhdentyvien intressiensä mukaan. Esimerkiksi EU neuvottelee yhtenä ryhmänä. Ryhmittymät kokoavat näkemyksiään suurten kokousten välillä.

Asioiden eteneminen on hidasta ja mutkikasta, kuten se useimmiten on laajojen kansainvälisten päätösten yhteydessä. Välillä neuvotellaan selkeästi itse asiasta - kuten montako prosenttia päästöjä on pienennettävä - mutta toisinaan neuvottelut ajautuvat absurdiin kiistelyyn pöytäkirjojen sanamuodoista ja lauselmien painoarvoista.

Yksi huomion arvoinen seikka on yksimielisyyden periaate, jota yleisesti käytetään YK:n kansainvälisessä päätöksenteossa. Päätökset vaativat taakseen kaikkien mukana olevien maiden hyväksynnän. Tämä on luonnollista, kun kyse on koko maapalloa ja kaikkia sen valtioita koskettavista kysymyksistä. Kääntöpuoli on, että tärkeiden ja usein kiireistenkin päätösten tekeminen vaatii pitkää diplomaattista ponnistelua. Joskus valtiot yksinkertaisesti pelaavat tilanteiden tuomilla mahdollisuuksilla.

Ilmastokokouksen pöydällä onkin jo ollut ehdotus siitä, että kaikista asioista ei tarvitsisi päättää konsensus-periaatteella vaan osassa voitaisiin käyttää määräenemmistöpäätöksiä. Tällaisia asioita voisivat olla esimerkiksi päätösten toimeenpanoon liittyvät tekniset käytännön asiat.

Peruskysymyksenä työnjako rikkaiden ja köyhien maiden välillä

Ilmastoneuvotteluja pitkään hiertänyt kysymys on, kuinka ponnekkaasti itse kunkin pitäisi ilmastotoimenpiteisiin ryhtyä. Taloudellisesti heikommat maat eivät mielellään osallistu päästörajoitustalkoisiin ongelmassa, jonka ne katsovat olevan teollistuneiden maiden aiheuttama. Teollistuneet maat myös tuottavat yhä edelleen suurimman osan päästöistä.

Toisaalta useat köyhät maat ovat myös niitä, joita ilmastonmuutos kovimmin koettelee. Tämä lisää motivaatiota neuvotteluissa.

Teollistuneet maat ymmärtävät tilanteen ja ovatkin tähän asti tehneet suurimman osan konkreettisista päästöjen rajoituksista. Mutta varsinkin viime aikoina ne ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että kehittymättömät maat ajan mittaan myös kehittyvät ja että niiden tulisi jatkossa ottaa enemmän vastuuta vähennyksistä. Katse suuntautuu ennen kaikkea Kiinan, Intian ja Brasilian kaltaisiin nouseviin talousmahteihin.

Viime vuosina myös nämä kehittyvät maat ovat olleet aktiivisia ja aloitteellisia päästövähennyskeskusteluissa. Kööpenhaminan kokouksen kunnianhimoisinta antia oli juuri Kiinan, Brasilian, Intian ja Etelä-Afrikan (ns. BASIC-maat) yhdessä Yhdysvaltojen kanssa tekemä sopimus, joka johti Kööpenhaminan sitoumukseen.

Kööpenhaminan sitoumus painottaa maiden vapaaehtoisia ilmoituksia päästövähennyksistä. Lisäksi sitoumus linjasi, että lämpeneminen on saatava rajattua kahteen asteeseen. Lopullisesti kahden asteen rajoituksesta sovittiin viime vuonna Cancunin kokouksessa.

Talousresurssien epäsuhta huomioiden ilmastosopimuksissa on nojattu ”yhteisten, mutta eriytettyjen vastuiden periaatteeseen”. Käytännössä tämä tarkoittaa, että teollisuusmailla on erityinen velvollisuus johtaa ilmastonmuutosta hillitseviä toimia. Kaikkien maiden tulisi kuitenkin toimia vastuullisesti ilmasto-ongelman suhteen ja oman parhaan kykynsä mukaan.