Nokian kurssi laski jyrkästi

Nokian kurssi on ollut tänään jyrkässä laskussa Helsingin pörssissä. Osake menetti arvostaan lähes yhdeksän prosenttia.

talous

Nokian osakkeella käytiin kauppaa vilkkaasti, mutta sen arvoa painoivat alaspäin analyytikkoarviot, joiden mukaan älypuhelin Lumia ei täytä siihen kohdistettuja odotuksia.

Analyytikot ovat arvioineet, että Nokian ja Microsoftin älypuhelin Lumialle käy kuten Nokian N8-puhelimelle. N8:aa myytiin aluksi hyvin, mutta puhelin ei lopulta ole täyttänyt sille asetettuja suuria odotuksia.

Lumiaa on joidenkin analyytikkoarvioiden tilattu yllättävän vähän, ja sen hintaa pidetään korkeana.

Nokian osakkeesta maksettiin päivän päättyessä 4,19 euroa eli 8,8 prosenttia eilistä vähemmän. New Yorkissa Nokian osake liikkui 5,68 dollarissa eli 4,21 eurossa pörssin sulkeuduttua Helsingissä.

Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH jäi eilisestä päätöstasostaan prosentin. Vaihtoa kertyi 546 miljoonaa euroa, josta Nokian osuus oli 239 miljoonaa.

Pörssit ovat tänään olleet laskussa myös muualla Euroopassa ja New Yorkissa.

Lähteet: YLE Uutiset