Pakistan pakotti Yhdysvaltain-lähettiläänsä eroamaan avunpyyntöskandaalin vuoksi

Pakistanin hallitus on määrännyt maan Yhdysvaltain-lähettilään Husain Haqqanin eroamaan. Syynä on muistio, jonka mukaan hän olisi pyytänyt Yhdysvaltain apua Pakistanin armeijan vallankaappausaikeiden estämiseksi. Haqqanin mukaan muistio on väärennös.

Ulkomaat

Haqqanin väitetään lähettäneen Yhdysvaltain asevoimien silloiselle päällikölle Mike Mullenille avunpyyntökirjeen pian sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli surmannut Pakistanissa piileskelleen terroristijohtaja Osama bin Ladenin.

Muistiossa syytetään Pakistanin asevoimien komentajaa kenraali Ashfaq Pervez Kayania vehkeilystä hallituksen kaatamiseksi bin Ladenin surmanneen iskun jälkeen. Monet pakistanilaiset pitivät Yhdysvaltain omin päin tekemää iskua nöyryyttävänä loukkauksena Pakistanin suvereenisuudelle.

Muistiossa pyydetään Mullenilta apua Kayania vastaan vallankaappauksen estämiseksi. Vastineeksi lupaillaan Yhdysvalloille ystävällismielistä politiikkaa Pakistanissa.

Muistion toi viime viikolla julkisuuteen amerikanpakistanilainen liikemies, joka sanoi saaneensa sen Haqqanilta ja toimittaneensa sen välikäden kautta Mullenille. Liikemies väitti, että presidentti Asif Ali Zardari olisi hyväksynyt muistion. Haqqani on Zardarin liittolainen ja arvostettu Yhdysvaltain hallinnossa.

Haqqani ja hänen tukijansa väittävät, että muistio on väärennös, jonka avulla armeija yrittää päästä hänestä eroon ja heikentää Zardaria sekä demokraattisia instituutioita.

Pakistanin hallitus ja Mullenin edustaja kiistivät aluksi muistion olemassaolon. Myöhemmin Mullenin edustaja kuitenkin sanoi tämän saaneen muistion, mutta pitäneen sitä epäluotettavana ja jättäneen sen huomiotta.

Haqqanin ero nostaa esiin jännitteet Pakistanin siviilihallituksen ja vaikutusvaltaisen armeijan välillä. Pakistanissa on arvailtu, tiesikö presidentti Zardari muistiosta.

Pakistanin hallitus on luvannut puolueettoman tutkimuksen muistioskandaalista.

Yhdysvaltain Valkoinen talo sanoo, että Haqqanin ero on Pakistanin sisäinen asia. Samalla Valkoinen talo kiittää Pakistania hyvin läheiseksi kumppaniksi.

Pakistanin hallitus on nimittänyt uudeksi Yhdysvaltain-lähettilääkseen entisen tiedotusministeri Sherry Rehmanin.

Lähteet: AP, AFP