Niemelä: Miljoonat eivät riittäneet F1:een

Kilpa-autoilija Markus Niemelä on juurtunut USA:han. Hän on asunut aurinkoisessa Kaliforniassa jo pitkään ja se tuntuu toiselta kodilta. Ammatillisessa mielessä Sprint Car -luokassa ajavalla entisellä raumalaisella ei ole haaveita Euroopan kentille. Mikäli paikkaa F1-luokassa tarjotaan, voi Niemelä kuitenkin harkita formula-auton rattiin hyppäämistä. Viimeksi tie kaatui muutaman miljoonan valuuttavajeeseen.

Formula 1
Kilpa-autoilija Markus Niemelä.
Kilpa-autoilija Markus Niemelä.YLE / Tuuli Liekari

- Jos itsestään aukeaa joku juttu Euroopassa, joka sisältää myös formula ykkösen niin voin miettiä sitä uudestaan, mutta en enää aktiivisesti sinne yritä, Niemelä toteaa.

Hänen mukaansa suurin este haaveelle on maailman taloudellinen tilanne. Kun autotehtaillakaan ei ole rahaa, niin kuljettajien odotetaan tuovan mukanaan isoja sponsoreita.

- Esimerkiksi viime talvena tallipaikan hinta olisi ollut minulle 5,5 miljoonaa. Muutaman viikon ajan oli sellainen vääntö menossa, että formula voisi toimia, mutta ei minulta sellaisia rahoja löydy eikä tästä Raumaltakaan ihan heti. Senkin takia Amerikka on sitten tullut uudeksi kotimaaksi.

Niemelän kilpa-autokausi päättyi USA:ssa kolme viikkoa sitten. Hän sijoittui 18 ajamassaan kilpailussa 10 kertaa neljän parhaan joukkoon. Myös kakkoslajissaan BMX-racingissa Niemelä on saavuttanut menestystä. Hän kuitenkin harkitsee jatkossa pyöräkilpailujen vähentämistä, jotteivät loukkaantumiset häiritse hänen ajoaan päälajissa.

Lähteet: YLE Satakunta