1. yle.fi
  2. Uutiset

AJASSA: Vallasta näytelmän inspiroimana

Valta on iäti ehtymätön aihe, pohtiipa sitä maailmanlaajuisesti tai yksilötasolla. Yhden henkilön vallankäyttö on yhtä monimutkainen vyyhti kuin poliittis- tai uskonnollis-ideologinen valta. Vallan estraadille voi käydä teatterin kautta.

valta
Arja Airaksinen toimituksessa.
YLE / Heikki Haapalainen

Joensuun Kaupunginteatteri on vuosikymmenten saatossa viihdyttänyt yleisöään tai herättänyt keskustelua. Kuukausi sitten ensi-iltaan tullut Fundamentalisti tarjoaa pienellä näyttämöllä näitä molempia, varsinkin jos viihdyttämistä tarkastellaan laajalla sektorilla. Joka tapauksessa tämä näytelmä kuuluu omalla kohdallani niihin esityksiin, jotka haluan nähdä uudelleen.

Ensimmäisellä kerralla Juha Jokelan loistokas teksti puhutteli monella tasolla samalla kun mietin tarinaa tuntematta, että mitähän tässä vielä tapahtuu. Kun nautin näytelmän uudelleen viime lauantaina, henkilöiden kohtalon tietäminen ei suinkaan syönyt sisältöä, vaan päinvastoin, toi siihen runsaasti lisäelementtejä. Antoisa oli myös teatterin ja Karjalan teologisen seuran yhdessä järjestämä keskustelutilaisuus näytelmän päätteeksi. Siinä sitten selvisi, että tämäkin sinällään puhutteleva näytelmä ja sen henkilöt olivat Petteri Rantatalolle ja Suvi-Maaria Virralle työtä siinä missä mikä tahansa näytelmä. Ei mitään mystiikkaa.

Ammatillisuus on varmaan ainut käyttökelpoinen suoja näyttelijän työtä tekevälle. Hän voi sukeltaa roolinsa ihon alle, perehtyä esitettävän henkilön maailmaan ja tehdä kuvitellun hahmon taidoillaan eläväksi. Mutta hänen ei tarvitse sallia, että rooli tunkeutuu hänen omaan minäänsä. Hän on vain itseänsä materiaalina käyttäen keskeinen osa esitystä, jossa noudatetaan ohjaajan näkemystä. Kun esitys on ohi, katsojat jäävät miettimään sisältöjä. Näyttelijä riisuu roolinsa, vaihtaa arkivaatteisin ja menee omana persoonanaan vaikkapa ruokakauppaan.

Fundamentalisti tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden pohtia kaikenlaisia motivaatioita. Yksi puhuttelevimmista tilanteista on, kun mies olemus hellyyttä tulvillaan ilmoittaa rakastavansa naista. Ja sitten, yks kaks tajuaa, ettei hän lainkaan tunne tunteidensa kohdetta, eikä näin ollen ainakaan rakasta, jos joitakin tunteita kuitenkin löytyy. On vaan kuvitellut rakastavansa. Motivaation pohtiminen avautuu varsin aitona. Katsojana jää miettimään, mitä kaikkea sitä sattuukaan sanomaan ja tekemään epämääräisten mielikuvien pohjalta, kun ei ole muuta mihin tarttua.

Kaksi professoria Karjalan teologisesta seurasta vei näytelmän jälkeistä keskustelua eteenpäin ja pelkästään kuuntelemalla sai hyvän annoksen ajattelun aineksia. Vaikka yhteinen keskustelu nostaa esiin asioita, joita ei ehkä muutoin tulisi ajatelleeksi, sisäisen pohdiskelun tarvetta se ei syrjäytä.

Jos vielä hetken viivähdän vallassa, niin ihmettelen miksi vallankäyttöön liittyy usein tarve keskittää huomio itseensä. Ja miksi meille on niin hirvittävän tärkeää todistaa olevamme oikeassa? Niin, vai kuinka moni ajattelee, ettei sitä tarvitse todistaa. Kun on oikeassa niin on, toiset vain eivät halua ymmärtää. Yksi voi olla varma siitä, että auttaa teoillaan toista. Toinen kokee tämän omaan elämäänsä puuttumisena, vastenmielisenä.

Satatuhatta kärpästä ei voi olla väärässä on hauska sanonta varsinkin kun näkee edessään kasan, joka vetää niitä puoleensa. Oikeassa olemisen todistaminen on sekin vallankäyttöä, joka ei ole ominaista vain yhteiskunnan päättävän vallan huipulle, vaan se putkahtelee esiin meidän jokaisen arkipäivässä. Niinkin pieni asia, kuin liikenteessä tai kassajonossa etuileminen ovat sitä vallankäyttöä, jonka etuilija katsoo itselleen oikeutetuksi. Tuohan on ihan tyhmää ja sairasta, voi joku ajatella. Ja sitähän se onkin.

Lähteet: YLE Pohjois-Karjala / Arja Airaksinen

Lue seuraavaksi