Raportti: Venäjän uusi öljyterminaali vaurioitunut

Suomenlahdella sijaitseva Ust-Lugan öljyterminaali on vaurioitunut pahoin, sanoo turvallisuusvalvonnasta vastaava Venäjän valtiollinen Rostehnadzor-virasto. Uutistoimisto Reutersin haltuunsa saaman kirjeen mukaan maansortumat ovat vaurioittaneet laiturialuetta.

Ulkomaat

Ust-Lugan eli Laukaansuun satama oli määrä ottaa käyttöön joulukuussa.

Rostehnadzorin johtajan Nikolai Kutinin lähettämästä kirjeestä varapääministeri Igor Setshinille ilmenee, että kolme maansortumaa mereen ovat vaurioittaneet terminaalin laitureita. Kutin varoittaa, että terminaalin käyttöönotto voisi aiheuttaa vakavan onnettomuuden, joka saattaisi johtaa raskaisiin talous- ja ympäristövahinkoihin.

Apulaisliikenneministeri Viktor Olerski kuitenkin vakuutti perjantaina Reutersille, että öljyterminaali valmistuu ensi kuussa aikataulun mukaisesti.

Viime viikolla valtiollinen öljy-yhtiö Transneft kertoi, että Ust-Lugan ensimmäiset tankkerit lähtevät merelle joulukuun puolivälin paikkeilla. Terminaalin on määrä laivata 20 miljoonaa tonnia raakaöljyä Eurooppaan ensi vuoden aikana.

Satama sijaitsee noin 110 kilometriä länteen Pietarista, lähellä Viron rajaa.

Lähteet: Reuters, YLE Uutiset