Suomalaisen saunamaksu puolitoista euroa

Suomalaisten lauantainen saunamaksu on keskimäärin 1,5 euroa. Motivan laskelmien mukaan yksi lämmityskerta sähkösaunassa kestää noin puolitoista tuntia ja kuluttaa sähköä 10 kilovattituntia.

Kotimaa
kiukaita.
Jarkko Riikonen / Yle

Kiukaat ovat viime vuosina kehittyneet paljon, joten esimerkiksi omakotitalon rakentajalla on suuri valinnanvara, minkälaisen kiukaan valitsee.

Sähkönkulutukseen vaikuttaa erityisesti se, valitseeko perinteisen sähkökiukaan vai jatkuvalämmitteisen kiukaan.

Motivan laskelmien mukaan jatkuvalämmitteinen kiuas kuluttaa noin 2500 kilovattituntia vuodessa. Euroiksi muutettuna se tekee hieman vajaa 400 euroa, riippuen sähkön hinnasta.

Jatkuvalämmitteisen saunan käyttö tulee halvemmaksi tai ainakin samoihin hintoihin perinteisen saunan kanssa, jos saunoo viisi kertaa viikossa.

- Se on kyllä iso määrä, sanoo Motivan asiantuntija Päivi Suur-Uski.

- Aika harva varmaan tuollaisiin kertoihin pääsee, varsinkin, jos huomioidaan lomat ja mökkireissut, jatkaa Suur-Uski.

Perinteisen sähkösaunan saunomiskerran hinnanksi Suur-Uski laskee noin puolitoista euroa.

- Jos saunoo keskimäärin kolme kertaa viikossa, tekee se vuoden mittaan runsaat kaksisataa euroa, Suur-Uski laskeskelee.

Saunomisessakin voi säästää sähköä

Motivan asiantuntija Päivi Suur-Uski neuvoo, että sähkön kulutuksessa voi säästää pienillä konsteilla.

- Kun saunan laittaa päälle, kannattaa sinne mennä heti, kun ilma on lämmennyt ja kiuas on kuuma. Koko huoneen kuumenemista ei kannata jäädä odottelemaan, eikä ainakaan unohtaa saunaa päälle, neuvoo Suur-Uski.

- Ja tietysti sauna pitää muistaa sammuttaa, ellei siinä ole ajastusta.

Motivan asiantuntija muistuttaa myös saunan ilmanvaihdon tärkeydestä.

- Saunan katossa oleva poistoilmaluukku kannattaa pitää kiinni saunaa lämmitettäessä, ettei lämmin ilma karkaa. Se avataan vasta, kun mennään saunaan ja tarvitaan ilmanvaihtoa, muistuttaa Päivi Suur-Uski.

Lähteet: YLE Etelä-Karjala / Sari Lehtinen