Polttokennotutkimus hiipui säästöliekille

Polttokennoista odotettiin vielä muutama vuosi sitten virranlähteenä paljon. Niiden oli määrä nopeasti korvata mm. puhelimien akut. Tutkijaprofessorin mukaan asiaan liittyi samanlaista hypetystä kuin it-kuplaan aikanaan.

tiede
Polttokennotutkimusta Wärtsilän laitoksella.
Wärtsilän odotetaan kaupallistavan lämpöä ja voimaa tuottava laitos, jota esimerkiksi laivat voisivat käyttää satamissa.Wärtsilä

Polttokennot-ohjelman arviobudejtti oli Tekesissä 150 miljoonaa euroa vuonna 2007. Siitä 50 miljoonaa oli määrä tulla Tekesistä, 50 miljoonaa yrityksiltä, ja loput oli määrä saada esim. EU:lta. Polttokennojen oli määrä korvata vauhdilla kännyköiden ja kannettavien tietokeoneiden akut. Toisin kävi.

Takaisin maanpinnalle

- Pienten virtalähteiden prototyypeissä polttoaineena oli metanoli. Uutta "akkua" olisi pitänyt tankata pienillä metanoliampulleilla. Se koettiin hankalaksi. Nokia luopuikin kokeilusta nopeasti. Samaan aikaan akkutekniiikka kehittyi, samoin laitteiden virransäästöominaisuudet, sanoo professori Peter Lund Aalto-yliopistosta.

Lundin mielestä polttokennotekniikkaan sisältyi samanlaista hypetystä kuin it-kuplassa aikanaan. Nyt ollaan takaisin maanpinnalla, ja polttokennojen massamarkkinnat ovat edelleen kaukana.

Voimaa ja lämpöä

Professori Lundin mukaan polttokennosovellutukset ovat nyt lähinnä sotilas- ja avaruuspuolella, sekä joissain erikoissovelluksissa.

Erityisesti odotetaan Wärtsilän kaupallistavan lämpöä ja voimaa tuottava laitos, jota esim. laivat voisivat käyttää satamissa. Silloin niitä käytettäisiin tuottamassa virtaa, eikä päästöjä tuottavia diesel-koneita tarvitsisi pitää käynnissä.

Työkoneiden virtalähde

Tekesin Polttokennot-ohjelma on ohjelmapäällikkö Heikki Kotilan mukaan siirtynyt nyt tulostusvaiheeseen. Hänen mukaansa viidessä vuodessa on saatu aikaan Suomeen tasokasta polttokennojen tutkimusta ja testausta: mm. lämpöä ja voimaa tuottava koelaitos.

Kotilan mukaan toinen suomalainen polttokennojen painopistealue on polttokennot työkoneiden virtalähteenä. Tällaisia työkoneita olisvat mm. trukit ja satamalaitteet.

Mikropolttokennopuolella taas tutkitaan tuotepakkauksiin painettavia virtalähteitä, tai haavanhoidossa käytettävää laastaria, johon tarvitaan sähköä. Tuotteiden kaupallistamista ei ole kuitenkaan näköpiirissä.

Kännykkämastoihin varalle?

Yksi tarpeellinen, ja kiireellinenkin kohde, olisi saada lisävirtaa pidempien sähkökatkojen aikana mykistyviin kännykkämastoihin, joiden akut hiipuvat muutamassa tunnissa.

Tanskalaisilla on jo tarjota tähän valmis kaupallinen polttokennoratkaisu. Onkohan juuteilla ollut vähemmän hypetystä polttokennotutkimuksessaan?

Lähteet: YLE Uutiset / Arto Nurmi