1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Naisten epäillään joukkoraiskanneen miehiä Zimbabwessa

Zimbabwen poliisi tutkii epäilyjä maanlaajuisen naisliigan tekemistä miesten joukkoraiskauksista. Rikosten epäillään liittyvän rituaaleihin, joiden avulla pyritään hankkimaan rikkauksia. Maanantaina hararelainen oikeus aloitti kolmea naista vastaan nostettujen syytteiden käsittelyn, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Naisia syytetään törkeistä siveellisyysrikoksista, sillä Zimbabwen laki ei tunne naisten tekemää raiskausta. Naiset ovat kiistäneet syytteet ja sanoneet olevansa prostituoituja.

Viranomaiset epäilevät raiskausten motiivina olevan sperman kerääminen rituaaleja varten. Oikeuteen joutuneiden naisten hallusta löydettiin pidätettäessä suuri määrä käytettyjä kondomeja.

Poliisi kertoo BBC:lle epäilevänsä, että kyseessä on eri puolille Zimbabwea levittäytynyt rikollisryhmä. Viranomaisten mukaan eri puolilta maata on raportoitu miehiin kohdistuneista hyökkäyksistä.

Poliisi tutki miesten raiskaustapauksia yli vuoden ennen kuin se sai tehtyä ensimmäiset pidätykset.