Hämeen liitto palkitsi Lasismin lasiperinteen raikkaasta uudistamisesta

Riihimäkeläinen seitsemän nuoren lasinpuhaltajan ja -muotoilijan taidelasiosuuskunta Lasismi Riihimäeltä voitti tämän vuoden Hämeen liiton kulttuuritunnustuspalkinnon.

Riihimäki
Taidelasiosuuskunta Lasismin nuoret osaajat saivat Hämeen liiton kulttuuritunnustuspalkinnon 2011
Hämeen liiton kulttuuritunnustuspalkinnon kävivät vastaanottamassa Lasismin osuuskuntalaiset Helmi Remes, Maria Jutila, Maarit ja Kaappo Lähdesmäki, Erno Takala, Joonas Laakso ja Toni Kokkila.YLE / Markku Karvonen

Lasismin nuoret osaajat sanovat, että pienestä pajasta lähtevien esineiden täytyy olla kauniimpia ja parempia kuin kilpailijoilla, pieniä sarjoja ja korkeaa laatua. Toiveena on päästä myös ulkomaille. Omaa mallistoa Lasismilla on taidelasista pienten sarjojen käyttölasiin.

Lasismi aloitti toimintansa Riihimäen vanhassa lasitehtaassa vuonna 2010. Osuuskunta sai sieltä käyttöönsä pitkän uran tehneen Jaakko Liikasen studiotilat. Osuuskunta valmistaa lasitöitä yrityksille, yksityishenkilöille, muotoilijoille ja taiteilijoille.

Lasismi pyrkii tekemään lasia ja lasinvalmistusta tutuksi yleisölle järjestämällä avointen ovien päiviä ja lasinpuhallusiltoja ryhmille.

Hämeen liitto perusteli valintaan tavalla, jolla Lasismi tuo pitkään hämäläiseen lasiperinteeseen uutta ja rohkeaa ilmettä. Kulttuuritunnustuspalkinnolla Hämeen liitto haluaa nostaa esiin maakunnan innovaatioita, uusia tuulia ja nuoria tekijöitä.

Tänä vuonna jaossa oli ensimmäistä kertaa tunnustuksen symbolina uuden taide-esinesarjan teos, humppilalaisen Tuulipuun Tuuli Aution suunnittelema puuveistos.

Lähteet: YLE Häme