1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Tutkijat: Ilmastonmuutos voi tuoda Suomen pelloille maissia

Matkailun, maatalouden, metsänhoidon ja kalastuksen ennustetaan olevan suurten muutosten edessä ilmaston lämmetessä Suomessa. Tutkijoiden mukaan muuttuvat olosuhteet vaikuttavat esimerkiksi Pohjois-Suomen matkailuun, Suomen pelloilla viljeltäviin lajikkeisiin sekä kalakantojen ja metsien rakenteeseen.

Tänään tiistaina julkaistussa Vaccia-ilmastohankkeen loppuraportissa tutkijat esittelevät suosituksiaan siitä, miten ilmastonmuutokseen tulisi sopeutua Suomessa.

Hankkeen johtoryhmän varapuheenjohtajan, Oulun yliopiston professorin Kari Laineen mukaan on tärkeää miettiä, miten ilmastonmuutokseen voidaan sopeutua, koska ihmisen mahdollisuudet pysäyttää ilmastonmuutos näyttävät olevan vähäiset.

Laine huomauttaa, että tutkimuksessa käsitellään kymmenien vuosien kuluessa tapahtuvia muutoksista.

Taimen kärsii, ahven ja kuha hyötyvät

Esimerkiksi maataloudessa voidaan tulevaisuudessa alkaa viljellä pidemmän kasvukauden satoisampia lajeja. Laineen mukaan nykyisten lajien viljelyalueet siirtyvät pohjoisemmas ja uusia lajeja, kuten esimerkiksi maissia, voitaisiin tulevaisuudessa alkaa viljellä Suomessa.

Myös kalakantojen ennustetaan muuttuvan. Taimenet kärsivät ja lämpimän veden lajit, kuten ahven ja kuha hyötyvät. Muikku ja siika taas saattavat siirtyä syvempiin vesiin, jolloin niitä on vaikeampi troolata.

Tutkijat ennustavat myös muutoksia metsänhoitoon. Metsien kasvu kiihtyy, ja etenkin männyt ja lehtipuut hyötyvät. Toisaalta lämpeneminen voi lisätä erilaisia tuhohyönteisiä ja sienitauteja.

Pohjois-Suomen matkailun on sopeuduttava lyheneviin talviin ja lumenpuutteeseen. Matkailuyrittäjät ovat jo pohtineet mahdollisuutta rakentaa lisää hiihtoputkia ja jäähalleja. Tutkijat ehdottavat, että myös muita matkailun ohjelmavaihtoehtoja ja ympärivuotisuutta tulisi kehittää.

Vaccia-ilmastohankkeessa lähes sata tutkijaa selvitti kolmen vuoden ajan ilmastonmuutoksen vaikutusta luonnosta riippuvaisiin elinkeinoihin ja luontoon yleensä.