Nuorten kiusaaminen on julmempaa netissä

Nuorten lisääntynyt ajankäyttö sosiaalisen median parissa on lisännyt nettikiusaamista. Koulukavereita nöyryyttäviä kuvia ja videoita lisätään erilaisille sivustoille, joista ne leviävät nopeasti. Halventavaa materiaalia ei välttämättä saa koskaan pois internetistä.

kiusaaminen
Twitterin, Facebookin,  You Tuben ja Flickrin logot.
Yle

Nuorten lisääntynyt ajankäyttö internetissä on siirtänyt sinne myös sosiaalisen elämän ongelmat. Nettikiusaamistapauksissa nuoret ovat esimerkiksi lisänneet luokkakuviaan nettiin ja antaneet luokkakavereilleen sekä opettajilleen haukkumanimiä. Sosiaalisessa mediassa kiusaaminen saattaa olla julmempaa kuin kasvotusten.

- Oman koneen takaa on helpompaa kirjoittaa törkeyksiä. Siinä mielessä kiusaaminen on jopa raaistunut, sanoo Oulun normaalikoulun kuraattori Mira Seikkula.

Kiusaamistapaukset paljastuvat yleensä vanhempien ottaessa yhteyttä kouluun. Myös kiusattujen ystävät ilmiantavat nettikiusaajia.

Seikkulan mukaan oppilaat harvoin ymmärtävät tekojensa vakavuuden lisätessään nettiin muita halventavaa materiaalia.

- Monet eivät ymmärrä, että nämä ovat sellaisia asioita, joista voidaan tehdä rikosilmoitus. On myös tilanteita, joissa kiusaaminen on alusta asti harkittua, vaikka seuraukset ovat tiedossa.

Koulu on voimaton nettikiusaamisen edessä

Koulu ei Seikkulan mukaan kykene laajoihin toimiin, kun on kyse nettikiusaamisesta.

- Kun oppilaat lisäävät nettiin ikävää materiaalia, se saattaa näkyä sadoille ihmisille ja useiden eri koulujen oppilaille. Kysymys kuuluu, onko se koulun asia ja kuinka paljon koulu saa puuttua vapaa-ajalla tehtyihin asioihin, Seikkula pohtii.

Nuorten seuraaminen internetissä on vaikeaa, sillä nuorten suosikkisivustot vaihtuvat tiuhaan.

- Yritin seurata koulun oppilaiden tekemisiä sosiaalisessa mediassa jonkun aikaa, mutta kun opin käyttämään ensimmäistä sivustoa, nuoret vaihtoivat paikkaa, Seikkula kertoo.

Oulun normaalikoulussa on järjestetty vanhempainiltoja, joissa on puhuttu sosiaalisesta mediasta. Seikkulan mielestä jokaisen vanhemman tulisi tutustua sivustoihin, joilla heidän lapsensa viettävät vapaa-aikaansa.

- Varsinkin alle 15-vuotiaiden tapauksessa vanhempien tulisi ehdottomasti päästä näkemään mitä lapsen sivuilla tapahtuu.

Poliisi toivoo lisää vapauksia nettirikosten tutkintaan

Koulun ja poliisin toimintaa helpottaa, että netissä tapahtuvat kunnianloukkaukset saadaan dokumentoitua esimerkiksi kuvakaappauksen avulla. Rikosylikonstaapeli Irmeli Korhonen Oulun poliisista toivoo, että lainsäädäntö soisi poliisille enemmän vapauksia rikkeiden tutkintaan.

- Nettirikosten tutkiminen on vielä melko kankeaa, koska lainsäädäntö tulee yleensä hieman jälkijunassa, Korhonen sanoo.

Oulussa ei ole vielä jätetty montaa tutkintapyyntöä nettikiusaamisesta. Tämä johtuu Korhosen mukaan luultavasti siitä, etteivät ihmiset tiedä, milloin kiusaaminen täyttää esimerkiksi kunnianloukkauksen tai laittoman uhkauksen kriteerit.

- Eräässä internetin kunnianloukkaustapauksessa oppilaat olivat keskustelleet opettajansa nimestä ja linkittäneet sen yhteyteen pornografista materiaalia. Linkin sisällöllä viitattiin uhriin, minkä tämä koki loukkaavaksi, Korhonen kertoo.

Korhosen mukaan vanhemmat ovat usein yllättyneitä saadessaan selville, mitä kaikkea heidän jälkikasvunsa internetissä touhuaa.

- Yhdessä tapauksessa nuori poika oli tilannut netistä runsaasti tavaraa toisen henkilön nimissä. Kun tekijä selvisi, äiti todella järkyttynyt, eikä uskonut lapsensa kykenevän tällaisiin toimiin. Kun IP-osoite on selvillä, ei tekijästä kuitenkaan jää epäselvyyttä, Korhonen toteaa.

Lähteet: Yle Oulu / Johanna Latvala