Helsingin keskustatunneli eurooppalaisten sijoittajien maksettavaksi?

Helsingin keskustatunneli olisi mahdollista toteuttaa ulkomaisella, yksityisellä rahoituksella, uskoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kokoomuksen Risto Rautava. Tuotot kerättäisiin tunnelia suhaavien autoilijoiden käyttömaksuista.

Risto Rautava
Autoja ruuhkassa
Keskustatunnelin tarkoitus on siirtää autoliikenne Helsingin keskustan alle ja tehdä keskustasta mahdollisimman autoton.Yle

Rautava perustaisi 500-700 miljoonaa euroa maksavaa tunnelia varten yhtiön, joka hakisi rahoittajia kansainvälisesti.

Rautavan mukaan Euroopassa suurista infrarahastoista on tullut kiinnostava kohde esimerkiksi eläkevakuuttajille, jotka kaipaavat vakaata tuottoa ja turvaa rahoilleen.Tuotot kerättäisiin käyttömaksuilla, jotka rahastettaisiin autoilijoilta automaattisen tekniikan avulla.

Lisärahoitusta keskustatunnelille voitaisiin Rautavan mielestä kerätä Helsingin keskustan yrityksiltä, jotka osallistuisivat maanalaisten parkkitilojen rakennuttamiseen.

Tunneli kaivetaan naftaliinista

Keskustatunneli on ehditty haudata moneen kertaan jo poliittisesti mahdottomana ja liian kalliina. Kokoomuslainen Rautava uskoo kuitenkin myös muiden ryhmien lämpenevän asialle uudelleen, kun uudet, suuret asuinalueet valmistuvat.

- Helsinki on niemellä ja Jätkäsaareen ja Kalasatamaan tulee 30 000 asukasta ja melkein saman verran työpaikkoja. Keskustatunneli on ainoa mahdollisuus saada aikaiseksi autoton keskusta. Sitä paitsi asemakaava on olemassa, sen on kaupunginhallitus hyväksynyt, valtuusto ei, eli sille tarvittaisiin vain valtuuston hyväksyntä.

Rautava harmittelee päättäjäkollegojen konservatiivisuutta uusien rahoitusmallien suhteen.

-Espoossa on lähdetty tällaiseen uuteen ajatteluun vähän nopeammin. Vastaavaa malliahan on viritelty esimerkiksi Kuninkaantien koulun suhteen. Jotta ymmärrettäisiin, mistä on kyse, niin me tarvitsemme konkreettisen ehdotuksen ja vertailutietoa ja tietenkin sen muutoksen, että tunnelin käyttäjät ovat valmiita maksamaan siitä, että liikkumaan pääsee helposti.

Asuntoja ulkomaisella rahalla?

Kansainvälisellä rahalla voitaisiin Rautavan arvion mukaan toteuttaa muitakin yhteiskunnallisesti merkittäviä hankkeita, joille ei tahdo löytyä maksajaa.

- Suuret sijoittajat ovat kiinnostuneita kymmenien ja satojen miljoonien sijoittamisesta. Niiden avulla voitaisiin toteuttaa esimerkiksi suuria vuokra-asuntoyhtiöitä.

Lähteet: YLE Helsinki