1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Microsoft ohitti Nokian IT-alan halutuimpana työpaikkana

Microsoft on ohittanut Nokian IT-alan ihanteellisimpana työnantajana. Vuonna 2010 kärsisijaa pitänyt Nokia on tänä vuonna tehdyn listauksen perusteella toiseksi ihanteellisin työpaikka. Kolmatta sijaa pitää viime vuoden tapaan IBM.

Myös kaupallisella puolella viime vuoden kärkikaksikko vaihtoi paikkoja. Vuosi sitten toiseksi sijoittunut Fazer on tänä vuonna suosituin työnantaja. Hissejä ja liukuportaita valmistava KONE tippui toiselle sijalle ja viime vuoden viidenneksi suosituin työpaikka, Finnair, nousi kolmanneksi halutuimmaksi.

Tekniikan alalla ihanteellisin työnantaja oli viime vuoden tapaan KONE ja toiseksi suosituin Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT. Kolmanneksi halutuimman sijan vei tänä vuonna Metso, joka sijoittui vuosi sitten kahdeksannelle sijalle. Viime vuoden kolmas, Wärtsilä, putosi sijalle 12.

Tulokset perustuvat Universumin ammattilaiset 2011 -tutkimukseen, jota varten kerättiin 7 385 arviota työnantajista.