1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ylen aamu

Aamun kirjassa Kristina Carlsonin William N. Päiväkirja

Suomalainen jäkälätutkija William Nylander on esikuvana Kristina Carlsonin romaanissa William N. Päiväkirja. Nylander syntyi Oulussa 1822, oli Helsingin yliopiston ensimmäinen kasvitieteen professori 1857-1863, mutta erosi ja muutti Pariisiin. Carlson kuvaa tiedemiehen elämää marraskuusta 1897 maaliskuuhun 1899.

Ylen aamu
Kristina Carlson
Aamun kirjavieras on Finlandia-ehdokas Kristina Carlson, jonka kirjan esikuvana on suomalainen jäkälätutkija William Nylander.

Tiedemies William on jääräpäinen ja eristäytynyt tutkijamies. Hän halveksii kaunokirjallisuutta ja musiikkia ja muita oman aikansa tutkijoita. Kristina Carlson kirjoittaa menneen ajan kautta myös nykyajasta, kun hän panee Williamin väheksymään keskinkertaisuutta, miellyttämistä ja uutuuden palvontaa. Suorapuheisuuskin on Williamin mukaan yhtä tuhoisaa kuin nuorallakävelijän köyden poikki iskeminen, ura katkeaa.

Kristina Carlson on muovannut jäkälätutkijasta tarkan ja taidokkaan romaanin. Carlson hallitsee pienimuotoisen ja taloudellisen tiheän kerronnan mestarillisesti.

Kristina Carlson ( s. 1949 )

Hämärän valo (1986)

Maan ääreen (1999)

Herra Darwinin puutarhuri (2009)

William N. päiväkirja (2011)

Lähteet: YLE Uutiset / Seppo Puttonen

Lue seuraavaksi