Adele ja Kanye West kahmivat Grammy-ehdokkuuksia

Brittilaulaja Adele on saanut kuusi Grammy-ehdokkuutta. Hänet nimettiin ehdokkaaksi muun muassa vuoden parhaasta levytyksestä ja parhaasta kappaleesta.

kulttuuri
Adele laulaa lavalla, sinisen hämyn takaa näkyy rumpali.
AdeleMalte Christians / EPA

Adelen 21-albumi on yksi eniten myydyistä levyistä vuonna 2011.

Kuusi ehdokkuutta herui myös R'n'B-laulaja Bruno Marsille sekä rockyhtye Foo Fightersille.

Eniten ehdokkuuksia eli seitsemän kappaletta sai räppäri Kanye West levystään My Beautiful Dark Twisted Fantasy ja yhteislevystään Watch The Throne räppäri Jay-Z:n kanssa. Westin tuotantoa ei kuitenkin huomioitu arvostetuimmissa sarjoissa.

Suomalaisväriä Grammy-ehdokkuuksista löytyy klassiselta puolelta. Tampere Filharmonian levytys Einojuhani Rautavaaran oopperasta Kaivos on ehdokkaana vuoden parhaaksi oopperalevytykseksi. Orkesteria johtaa levyllä Hannu Lintu, ja solisteina laulavat muun muassa Johanna Rusanen-Kartano ja Jorma Hynninen.

Grammy-palkinnot jaetaan 12.2.2012.

Lähteet: YLE Uutiset / Reuters