1. yle.fi
  2. Uutiset

Joulukuun aamutaivas paljastaa Merkuriuksen

Vuoden pimeimpänä aikana tähtitaivas loistaa kirkkaana. Tähtien lisäksi joulukuisella taivaalla voi nähdä myös planeettavierailijoita. Omatkin silmät riittävät tarkkailuun.

Planeetat ja kuu (Aurinkokunta)
Messenger-luotaimen ottama kuva Merkuriuksen pinnasta
NASA

Lahden Ursan puheenjohtaja Marko Kämäräinen lupaa, että joulukuun iltoina Lahden tähtitornilla riittää nähtävää, jos sää sen sallii.

- Kaikkea mukavaa olisi näkyvillä, vaikka joulukuu on pilvisten säiden takia hankalaa aikaa.

Kiinnostavimmillaan taivas on ennen kuun puoliväliä. Joulukuun kymmenennelle päivälle osuu sekä Merkuriuksen vierailu näköpiriissä että kuunpimennys.

- Joulukuun 10. päivänä on aamutaivaalla kaakon suunnalla näkyvillä Merkurius-planeetta. Tarkalleen kellonaika on 8.26. Pilvettömällä taivaalla Merkurius näkyisi paljainkin silmin siitä myös muutaman päivän eteenpäin.

Merkurius on löydettävissä taivaalta kerran, kaksi vuodessa. Samalle päivälle osuu tänä talvena myös kuunpimennys.

- 10. joulukuuta on päivällä täydellinen kuunpimennys, jonka täydellinen vaihe alkaa 16.06. Kuu voi olla hankalampi havaita päivällä, jos pilvet ovat tiellä.

Jupiterkin loistaa kirkkaana

Planeetoista myös Jupiterin voi löytää talviselta taivaalta.

- Jupiter on ollut koko syksyn itä-etelä-taivaalla tavattoman kirkkaana ja helposti tunnistettavissa

Marko Kämäräisen mukaan esimerkiksi Merkuriuksen ja Jupiterin voi tunnistaa siitä, että planeetat eivät välky samalla tavalla kuin tähdet.

- Internetistä löytyvät tähtikarttaohjelmat ovat kätevä apuväline, Kämäräinen lisää.

Näinä viikkoina myös Mars-planeetta näkyy puolen yön aikaan idän suunnasta. Ursan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Kämäräinen neuvoo, että punertava Mars on paljain silmin selvästi havaittavissa.

Lähteet: YLE Lahti

Lue seuraavaksi