Myrskyn aiheuttamat sähköviat korjattu

Puuskittaiset tuulirintamat aiheuttivat yöllä lukuisia sähkökatkoksia ympäri Suomea. Aamun ja aamupäivän aikana katkokset on jo saatu korjattua liki kokonaan. Esimerkiksi Fortumilla sähköttömiä asiakkaita oli illan ja yön aikana yhteensä noin 15 000. Eniten sähkökatkoksia on ollut Etelä-Suomen alueella.

Kotimaa
Tuulinen ranta.
YLE

Fortumin viestintäpäällikön Karoliina Lehmusvirran mukaan myrsky ei ollut niin paha kuin etukäteen pelättiin.

- Sähkövikojen määrä on jäänyt odotettuakin pienemmäksi, jos huomioidaan se, mikä myrskyennuste viime yölle oli ja mitkä toisaalta olivat toteutuneet tuulet ja puuskat.

Lehmusvirta sanoo, että tilanne oli pahin aamuyön tunteina, jolloin Fortumilla oli enimmillään yli 3 000 asiakasta ilman sähköä.

Merillä varauduttiin myrskyyn

Pisin sähkökatko oli Turunmaan saaristossa Korppoossa, jossa muutama sata asiakasta oli viisi tuntia ilman sähköä hankalien viankorjausolosuhteiden takia.

- Siellä viat esiintyivät samoilla alueilla kahteen kertaan, eli ne jouduttiin myös kahteen kertaan korjaamaan, Lehmusvirta kertoo.

Sähköt ovat olleet poikki myös sadoilta Vattenfallin asiakkaalta Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla.

Kova tuuli puhaltaa tänään monin paikoin Suomea. Se voi edetä maa-alueilla puuskittain jopa 20 metriä sekunnissa.

Merivartiostolle tuulinen sää ei ole aiheuttanut lisätehtäviä. Turun merivartiostosta kerrotaan, että myrsky oli jo hyvissä ajoin tiedossa ennen sen alkua. Näin ollen isommat alukset ajoivat yöllä hitaampaa ja pienet alukset pysyivät suojissaan.

Lähteet: YLE Uutiset