Yrityksillä kirittävää jätteiden hyötykäytössä

Yhdyskuntajätteiden hyödyntäminen on Kymenlaakson tällä hetkellä hiukan maan keskiarvoa paremmalla tolalla. Kymenlaakson Jäte Oy:n tiedottajan Anne Sirosen mukaan lähivuosina tulee panostaa yritysten tuottaman jätteen hyötykäyttöprosentin nostamiseen.

jätteet
YLE / Jani Aarnio

Suomessa yhdyskuntajätteestä saadaan tällä hetkellä hyötykäytettyä noin puolet. Ympäristöministeriö on asettanut tavoitteeksi kasvattaa määrä 80 prosenttiin vuonna 2016.

Kymenlaaksossa tilanne on tällä hetkellä maan keskiarvoa parempi. Asumisen jätteistä hyötykäytetään noin 80 prosenttia. Lajittelun jälkeen jäljelle jäävää sekajätettä esimerkiksi poltetaan kotkalaisessa Hyötyvoimalassa.

Kymenlaakson Jäte Oy:n tiedottajan Anne Sirosen mukaan yrityksiltä ja rakentamisesta tulevassa jätteessä puolestaan riittää vielä tekemistä, jotta hyödyntämisessä päästäisiin tavoitetasolle.

- Koko ajan siirrytään haastavampiin jätejakeisiin ja hyödyntämistason nostaminen vaatii lisää työtä ja investointeja, Sironen sanoo.

Lähteet: YLE Kymenlaakso