Kirjailija Matti Yrjänä Joensuu on kuollut

Kirjailija Matti Yrjänä Joensuu on kuollut. Hän menehtyi kotonaan sairauskohtaukseen sunnuntaina. Joensuu oli 63-vuotias.

kulttuuri
Matti Yrjänä Joensuu
Matti Yrjänä Joensuu 1948-2011YLE

Kirjailijan kuolemasta tiedotti omaisten pyynnöstä viestintäjohtaja Liisa Riekki kustannusosakeyhtiö Otavasta.

Joensuu oli Suomen arvostetuimpia rikoskirjailijoita, ja hän on tunnettu erityisesti Harjunpää-sarjastaan.

Joensuun teoksia on julkaistu noin 20 kielellä ja hänen romaaneistaan on tehty elokuvia, tv-sarjoja, näytelmiä ja kuunnelmia.

Joensuu valmistui poliisiksi vuonna 1973 ja työskenteli Helsingin poliisilaitoksessa eri työtehtävissä, viimeisimmäksi palonsyyntutkijana poliisin väkivaltayksikössä. Joensuu jäi eläkkeelle poliisin toimestaan syksyllä 2006.

Joensuulle myönnettiin Valtion kirjallisuuspalkinto vuonna 1982, ja hän sai myös kolme Vuoden johtolanka -palkintoa. Hän oli kaksi kertaa Finlandia-ehdokkaana.

Lähteet: YLE Uutiset