1. yle.fi
  2. Uutiset

Luonto tekee ihmisen onnelliseksi

- Luonto tuottaa iloa, onnea ja lohtua, mutta luonnon muuttuminen aiheuttaa surua ja haikeutta, summaa Kaarina Davis Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin kyselyn tuloksia. Luontokokemusten keruun tarkoituksena oli kannustaa ihmisiä kiinnostumaan lähiluonnosta.

luonto
Muurahainen päivänkakkarassa
Anna Sirén / Yle

Luonnonsuojelupiiri keräsi kesäkisassaan muistoja Pirkanmaan luonnosta ja sen muutoksista. Vastauksia kertyi paljon siihen nähden, että kisan aihe poikkesi tavanomaisista kesäkisoista. Aiempina vuosina on kerätty havaintoja mm. laulujoutsenista, lepakoista ja kyistä.

Kertomuksissa muisteltiin esimerkiksi pihaan ilmestynyttä siiliä, jolle rakennettiin pesä sekä kottaraisperhettä, joka onnistui pesinnässä vasta toisella yrityksellä. Myös ikkunaa päin lentänyt ja sittemmin toipunut punatulkku ja myrskyssä kaatunut pihakoivu olivat koskettaneet muistelijoita.

- Tarinat olivat varsin koskettavia, Kaarina Davis toteaa.

Luonto herättää tunteita

- Viime syksynä tapahtui sitten se jo vuosia pelkäämäni avohakkuu. En olisi silti uskonut että metsänomistajalla olisi ollut sydäntä hakata raiskioksi sellaisen luonnonkauniin paikan, jossa metsäpuro mutkitteli puiden siimeksessä kalliojyrkänteen alla. Jos ihminen unohtaa pyhyyden olemassaolon, kuinka hän jaksaa elää?, pohti vastauksessaan nainen Porvoosta.

- Mummula Kurussa oli yhtä luontoretkeä ollessamme siellä. Serkkujen kanssa kolusimme lähimetsää. Ihmettelimme outoja, litteitä sieniä joista aivan kuin tulvahti pölyä, kun niiden päälle astui. En tiedä tänä päivänäkään minkä nimisiä ne sienet olivat, muistelee kyselyyn vastannut tamperelainen nainen.

- Joskus 40-50-luvulla: Heinäkuu. Kylätie, tienvarret kukkivat, on puna-apilaa, kissankelloa, voikukkaa, päivänkakkaraa. Paahtava helle yllä, heinän tuoksu pelloilla ja taivaalla laajan peltoaukean yllä tuulihaukat räpyttelevät, joku istahtaa joskus sähkötolpan päähän, jatkaa sitten taas myyrien ja päästäisten tarkkailua. Missä tuulihaukat nyt ovat? Ei näy, ei kuulu, vastasi mies Pälkäneeltä.

Vastaukset ovat Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin kyselystä.

Lähteet: YLE Tampere

Lue seuraavaksi