1. yle.fi
  2. Uutiset

Pitkä avioliitto pidentää miehen elämää

Vuosikausia kestävä avioliitto on keskeinen miehen elämän pituutta ennustava seikka, suomalaisbrittiläinen tutkimus vahvistaa. Avioerot puolestaan nipistävät elinvuosia, tutkijat kirjoittavat Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä.

terveys

Avioliiton ja eliniän yhteys on tunnettu pitkään, mutta nyt tehty tutkimus laajentaa kuvaa ottamalla huomioon vuosikymmenten kuluessa sattuvat muutokset ihmissuhteissa. Kun nämä kaikki huomioidaan, parisuhteen merkitys vahvistuu etenkin miehillä.

Tutkimuksessa hyödynnettiin 424 000 suomalaisen ja 57 000 brittiläisen yli 50-vuotiaan miehen ja naisen siviilisäätytietoja vuosilta 1971, 1981 ja 1991. Kuolleisuutta seurattiin vuodet 1991 - 2004.

Seurannan aikana pienin riski kuolla oli 50 - 74 -vuotiailla miehillä, jotka olivat olleet naimisissa halki tutkimuksen. Avioliitto ennustaa pitempää elämää myös naisilla, mutta heillä pitkään liittoon ei liittynyt yhtä suurta hyötyä. Miehilläkin vaikutus heikkeni 75 ikävuoden jälkeen.

Todennäköisimmin menehtyivät miehet ja naiset, jotka eivät olleet missään vaiheessa naimisissa tai olivat eronneet useita kertoja. Myös leskeytyneiden kuolleisuus oli suurempaa kuin aviossa olevien.

Avioliitto ja pitkät parisuhteet voivat suoda lisävuosia monellakin mekanismilla. Pitkä ja kestävä parisuhde voi esimerkiksi merkitä taloudellista vakautta, sosiaalista tukea, ja vakaita, terveellisiä elintapoja. On myös mahdollista, että terveysseikat ja elintavat vaikuttavat siihen ketkä ylipäätään päätyvät naimisiin.

Lähteet: Uutispalvelu Duodecim

Lue seuraavaksi