Tähtikämmekkä kukkii Ruissalossa

Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha valmistautuu jouluun perinteisin menoin, mutta joukossa on iso annos eksotiikkaa. Kukista erityismaininnan ansaitsee tähtikämmekkä, joka on juuri puhjennut kasvihuoneessa kukkaan.

astronomia
Tähtikämmekkä kukkii Ruissalon kasvitieteellisessä.
Tähtikämmekkä kukkii Ruissalon kasvitieteellisessä.Simo Laine

Madagaskarilta kotoisin oleva Tähtikämmekkä on ylväs näky kukkiessaan Ruissalon kasvihuoneessa.

- Viime perjantaina ei ollut vielä kukinnasta tietoakaan, mutta maanantaina kasvi oli puhjennut kukkaan, iloitsee ylipuutarhuri Simo Laine.

Tähtikämmekän kukka on siinä määrin ulkomuodoltaan vaalean tähtimäinen pitkine mesikannuksineen, että sen englanninkielinen nimi tarkoittaa pyrstötähtiorkideaa.

- Ruissalossa kasvi onnistuu vuodesta toiseen hämmästyttämään kaikki ajoittamalla kerran vuodessa tapahtuvan kukintansa juuri joulunaikaan, Simo Laine sanoo.

Tähtikämmekkää ja muita ihmeitä voi ihastella Ruissalon joulunäyttelyssä tammikuun 8. päivään päivittäin kello 10-16. Joulun ja uudenvuoden aikaan näyttelyn aukioloajoissa on poikkeuksia. Kasvihuoneisiin on puutarhan normaalit pääsymaksut.

Lähteet: YLE Turku